»Niin, mitä sinulle on tapahtunut, lapsi parka!» vastasi Julius, »sen sinä kai itse paraiten tiedät. Koetappas vaan muistella. Jospa olisimme jotain voineet edes aavistaa! Miksi et ollut siitä sanaakaan maininnut?»
»Ah, nyt muistan, minä jouduin vaunujen alle kadulla — —»
»Niin, ja entäs se toinen — —! Nyt on jo kaikki ohi…
Minä en ymmärtänyt, mitä Julius tuolla »toisella» tarkotti, ja silloin hän kertoi minulla olleen perillisen toivoa, olin ollut jo ehkä puolivälissä raskauden tilaa, mutta tuon saamani hirveän iskun johdosta olin synnyttänyt keskoset. Ja tästä kaikesta minä en ole tiennyt mitään, en kerrassa mitään. Sillä kaikki oli ollut kutakuinkin kunnossa. Eikä tuo tieto suuresti mieltäni liikuttanut; luulenkin olleen parasta, ette noin kävi, sillä mitäpä minusta olisi ollut tuon lapsen hoitajaksi. Mutta paljon olin saanut sen tähden kärsiä, vasta loppusyksystä pääsin jalkeille.
Kaikki ovat olleet hyviä minua kohtaan. Tuo raha-asiakin on nyt toistaiseksi järjestetty. Julius ja minä olemme sopineet, että minä myyn suurimman osan jalokivistäni ja niiden hinnalla suoritan osan velastani. Huhtikuusta asti vuokraan pienemmän asunnon ja muutan liiat huonekalut rahaksi. Mitäpä minä teen viidellä huoneella, kolmessa on aivan tarpeeksi. Erityistä kyökkipalvelijaa en myöskään tarvitse. Mitä tällä tavalla saan säästymään kreivin antamista kuukausirahoista, sillä vähitellen maksan kaikki velkani.
Ostokiihkoni on epäilemättä ollut yhteydessä raskaudentilani kanssa, sillä nyt se on hävinnyt, olen taas niinkuin ennenkin.
Mariasta en ole kuullut enää mitään.
Kesäkuun puolivälissä oli hän matkustanut Ostendeen, heinäkuussa oli koko talous täällä hajonnut ja Markiewicz hakenut pois huonekalunsa, enkä sen jälkeen ole mitään suoranaista elonmerkkiä hänestä saanut.
Mutta epäsuoralla tavalla hän on hyvinkin selvästi ilmottanut minulle olemassaolonsa. Marraskuussa, kun olin taas päässyt sängystä pystyyn, tuli kreivini kerran iltapäivällä luokseni ja antoi minulle erään hänelle osotetun kirjeen, joka oli lähetetty heinäkuun alussa Kölnistä ja kuului seuraavalla tavalla:
Kunnioitettava Herra Kreivi!