"Oletko kuullut ikävää jotakin?" kysyi Fredriikka mieheltänsä ja seurasi Martinia hänen huoneeseensa.
"Se Alvar, lurjus, onko se kotona?"
"Miten sinä noin. Kotonahan se on Alvar, jos ei olisi ehtinyt työhönsä jo mennä."
"Mihin työhönsä?"
"Sinähän nyt. Ahlmaniin tietysti."
"Toista kuukauteen ei hau ole siellä enää ollut, kuuletko. Ei muuta kuin huviksensa ja meitä pettääkseen käynyt. Ymmärrätkö sinä?"
"Ymmärrän, ymmärrän, älä huuda."
"Hän on valehdellut taas."
"Säästä sanojasi. Hän tietysti ei ole uskaltanut siitä puhua, ettei pahoittaisi meitä."
"Sitä hän taitaa ajatella. Hän ei osaa muuta kuin pahoittaa, kuin valehdella, olla häpeänä ja pahennuksena."