Häntä loukkasi, kun Anna rikkoi täten heidän äänettömän sopimuksensa kosketella arkoja asioita. Häntä loukkasi Annan muistutus. Mitä Anna elämästä tiesi.
Annakin katui jo äskeisiä sanojansa ja virkkoi sovittaen:
"Mistähän he saavat varojakaan? Ja isä saapi elättää perhettä", lisäsi hän katkerasti.
"Ehkä heillä on vielä Iidan myötäjäisiä."
"Myötäjäisiä? Siitäkö vaivaisesta kymmenestätuhannesta? Ne ovat menneet jo aikoja sitten. Ei rahat niillä pysy. Sillä tavalla kun Iida pukeutuukin. Etkö sinä voi sanoa Iidalle, että näin pienessä kaupungissa on häpeämätöntä pukeutua siten?"
"Hän on tottunut. Miksi me sotkeudumme toisten asioihin", esteli äiti hiljaa.
"Siksi, että hän häpäisee meidät", sanoi Anna lujasti.
"Anna, minä pyydän, sinä pahoitat mieltäni ajattelemattomilla sanoillasi."
"Niinhän sinä itsekin sisimmässäsi ajattelet."
"Minä en ajattele. Minun ei sovi ajatella. Minun täytyy tyytyä siihen, mikä on. Enhän minä voi vaatia, että kaikki olisi mieleistäni."