"Miksi, ei hän välitä sellaisesta."
"Anna, pyydä nyt, salli minulle se ilo, ja onhan se hauska Lennartinkin tähden, olkaamme kerta perheenä koolla nyt, kun on tällainen perhejuhla."
Anna pyörähti pois ja kun hän tuli takaisin saliin, olivat isä ja Lennart tulleet jo sinne. Äiti toivotti Lennartin sydämellisesti tervetulleeksi ja isä hymyili Annalle ja hymyili sitten Lennartille.
Ja se hymy teki Annalle niin hyvää, että kyyneleet pyrkivät silmiin. Pelkäämättä ojensi hän molemmat kätensä Lennartille ja Lennart otti hänet luoksensa kuin omansa.
Onnellisena irtautui Anna hänen sylistänsä ja äiti itki ja syleili häntä.
Pian pyyhittiin kyyneleet ja onnellisina ja iloisina juteltiin nuorten tulevaisuudesta.
"Ja milloin tahdotaan häitä", kysyi isä.
"Rakas Anna — milloin", kysyi Lennart.
"Eihän häillä ole kiirettä, annetaan nuorten miettiä vielä", arveli äiti.
"Miksi mietittäisiin", sanoi Anna. "Vai vieläkö epäilet, tahdotko miettiä?"