"En. Ellet sinä kadu. Täällä kotona ovat olot nykyään niin ikävät. Tuntuu pahalta oikein lähteä nyt, tuntuu kuin pakeneisi jotakin, en osaa sitä selittää."
"Ja minua pelottaa viedä sinua sinne, siellä voit sinä ikävöidä, voit tuntea itsesi yksinäiseksi ja kaivata tänne."
"Ei, ei."
"Minä olen vain tavallinen ihminen. Minä voin hyvin vähän antaa sinulle. Ettet vain pettyisi?"
"Ei, ei. Älä sinäkään odota minulta liikoja. Koetan tehdä kyllä kaikki, mitä voin, tehdäkseni sinut onnelliseksi, mutta en tiedä."
"Sinä teet minut onnelliseksi jo sillä, että tulet minulle. Sanoisi, että se on liikaa, jos ei olisi niin itsekäs ja sitä juuri haluaisi. Anna, olen jo vuosia sitä ajatellut ja toivonut. Mutta sinä olet ollut minusta niin korkealla, etten ole uskonut saavani sinua."
"Minä rukoilen, että voisin tyydyttää sinua."
"Armas, oma, sinä teet sen. Sinä olet liian hyvä minulle. Millä palkitsen minä sinut, millä palkitsen äitisi ja isäsi, jotka suovat sinut minulle?"
"Lennart, ole heille hyvä, he ovat kärsineet paljon viime aikoina. Älä työlästy heihin koskaan."
"Oma armas. Odotan, että saan sinut. Siis pian! Kuinka kaipaan, siksi kunnes olet siellä."