"Kun en tuntenut häntä, oli hän minusta pelättävä. Enkä niin väärässä tainnut ollakaan", nauroi Lennart.
"On siis syytä pelkoon?"
"Kieltämättä miellyttää hän miestä", sanoi Lennart.
Ehkä vertasi Lennart häntä ja Iidaa. Hän ei miellyttänyt, hän ei pystynyt kilpailemaan. Iidalla oli syytä ilkkumiseen.
Anna jäykkeni, raskaat ajatukset tulvivat mieleen. Lennart ei saanut häntä enää iloisemmaksi. Pettyneenä palasi Anna maalle.
Maalla eivät epäilykset enää jättäneet häntä. Hän ymmärsi ja näki yhä selvempään, mitä oli tekeillä ja oli jo koko kesän ollut, vaikkei hän ollut sitä ymmärtänyt. Lennart ja Iida olivat löytäneet toisensa. Olivathan he kuin luodut toisillensa. Ja silloinkin heidän naurunsa, heidän äänensä, heidän asentonsa ilmaisi heidät. Näki, että he pitivät toisistansa. Hän vain oli ollut niin yksinkertainen, ettei ollut sitä ennen huomannut. Ja Lennartin ja Iidan maalle tultua katseli Anna heitä jo toisin silmin. Hän vaani jokaista heidän liikettänsä. Eikä ollut vaikeata nähdä, että hän oli ollut oikeassa. He eivät tehneet paljoa peittääkseen väliänsä. Heidän katseensa puhui selvää kieltä. Luulivatko he, ettei hän sitä ymmärtänyt.
Tehtiin hänen edessään petosta. Teeskenneltiin, laverreltiin muka viattomasti, vaan alla oli toista. Kuinka herttaiselta ja nuorelta näytti nyt Lennart ja kuinka miehekäs ja kohtelias hän oli. Sellaista kohteliaisuutta ei vielä ollut hänen osakseen tullut.
Annan hermot olivat ainaisessa jännityksessä ja ajatus askarteli aina saman asian ympärillä. Pois oli kadonnut tylsyys ja tajuttomuus, pois sovinnainen hyvä ajatus. Hän oli katkera ja mieleltänsä ilkeä. Ja itsekkäät pyyteet ja halut saivat valtaa hänessä.
Sitä mukaa kuin hänen ajatuksensa askartelivat epätoivoisina ja kiihkeinä, sitä mukaa kasvoi myös halu voittaa Lennart. Hänelle ei ollut nyt enää samantekevää, saiko hän hänet vai eikö. Hän tahtoi hänet ja hänen täytyi saada hänet. Hän tunsi rakastavansa häntä.
Sillä Lennart ei ollut hänestä enää se, jonka kanssa hän kihlautui. Hän kihlautui tuntemattoman, elottoman miehen kanssa, jolla ei näyttänyt olevan suuria vaatimuksia elämältä. Nyt näki hän, että se mies oli voimakas ja että sen sielussa liikkui elämä, joka näytti rikkaalta. Kun pääsisi kosketuksiin sen kanssa. Se pysyi vain suljettuna hänelle. Hän ei päässyt lähestymään sitä. Mutta sellaista voimakasta, elävää ihmistä oli Anna kaivannut, sellaista, joka herättäisi hänetkin.