"Eikös, eikös se vuoreen joutunutkaan?"
"Sammalillahan tuo kuuluu nukkuneen, kun tuo Helvi ja Pekka olivat säikähtäneet Routalan ukkia ja juosseet pakoon. Ukki oli ottanut Liisan syliinsä ja kantanut sateesta kotiinsa. Oli maitoa sillä juotellut ja nahkapeittojen väliin pannut, mutta Liisa oli vain kotiin itkenyt, ja eikös ukki lähde sitä kantamaan tänne vielä niin myöhään iltasella. Siinä se on sängyssä Liisa yönsä nukkunut niinkuin muutkin", naurahti Kaisa.
Jope epäili vielä, ettei ihan niin tainnut olla, ja kysyi epäröiden:
"Entäs se musta härkä, jonka minä lupasin sille —?"
"Sille vieraalle, sille eiliselle ostajalle. No, etkös sinä sitten tolkussasi ollutkaan eilen? Niin pääsi olikin väliin tulinen, väliin näkyi taas vilu puistattavan kuin kuumeessa ihan", arveli Kaisa. "Lupasithan sinä sen härän myydä ja minä möin sen. Tuolla tupakkakukkarossasi, sukanterän sisässä on rahat."
Kaisa nosti kahvipannun tulelta, laittoi kupit pöytään.
Kissakin hyppäsi pankolta, venyttelihe lattialla auringonpaisteisella kohdalla ja Kaisa kaatoi tilkan maitoa sen tuohiseen.
"No, tulepa Jopekin nyt ryyppäämään kuppi kahvia", sanoi Kaisa, "niin virkistyt eilisen vilustumisen jälkeen."
"Vilustuinkos minä?"
"Mitenkäs muuten. Sellainen Luojan ilma. Kovempi vielä se oli kuin se, jolloin Liisa syntyi."