"Miksipä en, jos se on sallittu."
"Miksipä ei olisi sallittu? — No, nythän sinä ihmeitä?"
"Arvelen, tuskinpa ostajaakaan sattuu."
"Vaan jos sattuu?"
"No, jos sattunee —"
"Silloin kai myödään, niinkuin on puhe ollutkin? Et suinkaan sinä sanaasi syö?"
"En", sanoi Jope epäröiden ja tunsi samassa pistoksen kuin synnin olisi tehnyt. Nytpä hän oli sokkeloihin joutunut. Ja kun hän oli härälle luvannut, ettei hän siitä luovu, kun se oli hänelle niin rakkaaksi käynyt ja ymmärsi häntä niin hyvin. Ja ihmekö, olihan se lumottu härkä, eikä mikään tavallinen, ja tunsihan hän selvään, että siinä asui henki, ehkäpä joku mahtava hallitsija, joka kahleista päästyään oli koko ihmiskunnan ilo. Niinhän unessa oli hänelle kerran sanottu, että hänelle tapahtuu yksi hyvä ja yksi paha. Ja eräänä kesäpäivänä, tuonoissa vuonna, oli hän saanut vastustamattoman halun kuljeksia metsässä. Hän harhaili kolme päivää oudoissa seuduissa tietämättä itsekään, minne meni ja mitä varten hänen täytyi mennä. Kunnes hän kolmantena päivänä yhtäkkiä pysähtyi kuin ilmestyksen nähtyään. Hänen edessään oli musta härkävasikka ja vasikan otsassa oli valkea pilkku kuin tähti mikä. Ja hänelle selvisi kaikki.
Tätä vasikkaa hänet oli lähetetty hakemaan. Näkihän sen, että vasikkakin tiesi sen, koska katseli häntä kuin turvaa hakien ja vastasi hänen puheluunsa ynähdyksillä, jotka hän tajusi.
Hän osti läheisestä torpasta vasikan ja vei sen kotiinsa, eikä hän vaimonsa ihmettelyihin virkkanut mitään. Niistä päivin hän oli vieläkin enemmän itseensä sulkeutunut kuin ennen. Hän oli omissa maailmoissaan ja mitä olisi hyödyttänyt niistä Kaisalle kertoakaan. Sillä olisi vain pahentanut hänen mieltänsä. Sitten tuli Helvi kerran koulusta ja selitti, että mustassa härässä asuu muinaisen epäjumalan henki. Ja sekin vahvisti hänen luulojansa.
Samaten kuin vasikan ilmestys tuotti hänelle riemua ja onnea, samaten pikku Liisan ilmestyminen tuotti hänelle huolta ja surua. Hänellä oli varma tunto siitä, että Liisan kautta tuli onnettomuus taloon. Sellaisena päivänäkin kun hän syntyi. Oli kova ukkosilma ja myrsky pauhasi kuin viimeiselle tuomiolle tultaessa. Jope oli kuin sairas koko päivän ja vaipui iltapäivällä horroksiin. Ja ennenkuin hän silmiään avasi, tiesi hän, että jokin onnettomuus oli tapahtunut. Ja eikös ollutkin tapahtunut? Liisa oli syntynyt. Mitä onnettomuutta tuomaan oli Liisa lähetetty, sitä hän ei vieläkään tiennyt, eikä se hänelle kuulunutkaan. Varma hän vain oli, että tämän tytön tähden itkettiin vielä.