AAPPO: Voinhan tädille puhua. Minä olen murheissani. Aina olen asiat selvästi nähnyt ja tiennyt, mitä pitää tehdä, nyt en näe enkä tiedä. Olenko menetellyt epäpuhtaasti ja väärin, kun sydämeni ei minulle mitään puhu? Sanon tämän tädille, vaan tämä on salaisuus: me emme Hildan kanssa oikein sovi, meillä ei ole yhteisymmärrystä, enkä minä voi siis tehdä häntä onnelliseksi.
RIIKKA: Sinun pitää jättää hänet ajoissa.
AAPPO: Sitä en voi, ellei hän tahdo. Olenhan sivistynyt, ja vaikka olen nuori, en ole kitsas oman onneni suhteen, sillä minäkin olen jo keksinyt, mikä ihminen on onnellisempi kuin onnellinen, se on se, joka voittajana ja puhdassydämisenä päänsä lepoon laskee.
RIIKKA (syleillen Aappoa): Sinä kultapoika. Ja jos — ja jos — arvelin tuosta Annasta kertoa, että tuo Mäen Jeremias jätti sille kihlat ja Anna leikillään ne otti. Se näet Anna, jos suoraan sanon, on sinua muistellut. Ja nyt kun kuuli sinun kihlautuneen, niin — otti ne.
AAPPO: Anna ei saa. Hänellä voi olla mikä tulevaisuus tahansa. Minä vien hänet kaupunkiin, minä hankin hänelle työtä.
RIIKKA: Ja tuumittiin Isakssonin kanssa, kun tässä tämän kylän asioita setvitään —
AAPPO (keskeyttäen): Ha, ha, vieläkö ne tätiä ja setää puhemiehinään pitävät?
RIIKKA: No ainahan ne, jos ei toista, niin toista. — Tuumittiin äsken tuolla, jotta ukko itse olisi naitettava, ja Isaksson sanoi hankkivansa morsiamen, mutta ei tarkemmin ehtinyt kertoa tuumistaan, mutta ei haittaa, jos sinä puhut siihen suuntaan, kun ukko näkyy tännepäin tulevan.
AAPPO: Minä puhun.
RIIKKA: Sillä tavalla se sievemmin järjestyisi. Jos puhuttelet sinä ensin ukkoa, niin minä pistäydyn tupaan (menee tupaan).