RIIKKA: Näitä hankkimisvaivoja huojentaakseen voisi antaa asian puhemiehelle.
HILDA: Sehän se olisi, mutta kun on niinkuin sivistynyt olevinaan, on tuttavapiiriä ja niin poispäin, niin ihan ne epäsiveellisenä sitä pitäisivät. Se on sellaista peliä ihan koko tämä elämä, ettei siitä oikein rehelliselle ihmiselle ilkiä puhuakaan. Se on petospeliä, teeskentelyä koko sivistys, mätää sydämeen asti. Mutta ei saa olla näkevinään sitä, minkä lapsikin jo näkee. Ei saa puhua siitä, mikä todelle haiskahtaa. Sivistymättömäksi minut leimaisivat, jos tietäisivät, mitä nytkin puhun.
RIIKKA: Mutta kuka siitä tietäisi, jos tapaisi täältä maalta nyt hyvän sulhasen.
HILDA: Rikasta ei täältä saa, enkä köyhää huoli.
RIIKKA: On täällä joku rikaskin. Rikas voisi ostaa talon kaupungista.
HILDA: Sehän tuo olisi.
RIIKKA: Ja muovailee sitten miehen mieleisekseen.
HILDA: Vaan ei ne rikkaat huoli, jos tietävät, että olen köyhä. Ei
Riikka huoli siitä muille puhua.
RIIKKA: Vai on Hilda köyhä tyttö.
HILDA: Melkeinpä kuin tuo Aapon mökki on kotimökkini. Ja siksipä tiedänkin, miltä pii haisee. Omalla nerollani olen siitä pois ponnistanut. Olin piikana, olin kuuraajana hotellissa ja rupesin sitten tähän ompeluoppiin Aapon tavattuani, ja siinä koko juttu.