JAHVETTI: Näkee tuon ihmisen päältäkin, kuka on rahoja liikutellut. No, et Vehvilän hoviin kuulu mieltyneen. Leikkihovihan se onkin. Pientä siinä on kaikki, jouluporsaskin haravalla nostetaan, mikä piin väliin jääpi, se tapetaan ja karussahan ne aina on siat. Sido hännästä yhteen, etteivät aidan raosta pois pääse, neuvoin Villeä kerran. Ne on niin pieniä, ettei niillä näe häntääkään, sanoi Ville, leikkisä, leikkisä mies.
HILDA: Suoraan sanoen, en välitä heidän leikinteostaan.
JAHVETTI: Suoraan sanoen, se on oikein. Niin, jospa puhunkin tässä suoraan yksin tein. Minä, näet, jos suoraan sanonkin, en rikkauksiisi perusta — ei sinulla varoja ole, jos olisi, naitaisiin sinut kaupungissakin.
HILDA (suuttuneena): Niin naidaankin.
JAHVETTI: Eikä naida, eläkä kainostele turhan tähden. Jos olit rikas, oli sinussa vika, kun tänne pyrit, tahi olit rutiköyhä, sanopas kumminko oli?
HILDA: Oli miten oli, niin kysyn minäkin (mahtavasti), eikö tältäpuolen maailmaa siihen taloon emäntää enää saadakaan, kun ulkopitäjäläisiä oikein kysytään.
JAHVETTI: Sa-sanon suoraan, ei ole saatu, kun lähikylästä tuolta tuota jo yhdellä kupparilla kysytin —
HILDA: Ei se talo silloin ole viatta, kun toisenpuolelaisia —
JAHVETTI: Sanon vain sen, että jos omanpuolelaisia olisi, en minä toisenpuolelaisia kysyisikään, vielä vähemmän kaupunkilaisia, minkä maineisia kulkureita lienevätkään.
HILDA: Ja sanon minä sen, en minä niin huonoon taloon tulekaan, johon kulkureita kysytään (nousee äkäisenä lähteäkseen).