AAPPO: Setä, minä kun rakastan — ah, — maailma on vain jalkani astinlauta.
RIIKKA: Tulepa, Anna, rakennetaan pöytää.
(Menevät tupaan.)
AAPPO (meneville): Rakennetaan — (Isakssonille) vaikka maailma ja uudet taivaat.
ISAKSSON: Se nuoruus.
AAPPO: Hulluus, ajatteli setä. Tahdon olla hullu ja kuolla hulluna.
Riikka ja Anna tuovat laseja ja kuppeja sekä jonkin pullon.
AAPPO (ottaa lasin): Anna, rauha meidän välillämme — vaikka koko maailma tulessa palaisi, veli veljeä vastaan sotisi — rauha meidän välillämme.
RIIKKA: No, nythän Anna pääsee näkemään kaupungin.
ANNA: Onko se ihmeellinen, Aappo?