ISAKSSON: Se se ihme onkin.
AAPPO: Jos maailma on yrttitarha, on se kaunis, valkea kukka siinä, suuri ja huumaava.
RIIKKA: Eivät kuulu asunnot vierekkäin sopivan, päällekkäin ne on pitänyt tehdä.
ANNA: Jos Ville narrasi tätiä?
AAPPO: Totta se on.
ISAKSSON: Kuin yhdestä suuresta kivestä on kaupunki tehty, talot korkeat kuin kirkot. Ja elämä siellä —. Ja mikä elämä!
AAPPO: Kuin unta. Ja ihmiset — ja ne naiset! Ne ovat kuin tähdet taivaalla, kuin enkelit paratiisin kultaisilla kentillä, ei ne synnistä mitään tiedä, siellä kukkii viattomuus, siellä ihminen on täydellisyys, siellä helppo on hyvänä olla. Anna, sinne, sinne ikävöi nyt minun sieluni —
ISAKSSON: Elähän, Aappo —
AAPPO: No, ei siltä, onhan täälläkin elämää, täällä on sukuni, isäni ja äitini —
Samassa tulevat Serukka ja Ville. Aappo juoksee
syleilemään äitiään Serukkaa.