VILLE (aikoo sanoa jotakin) —
KALLE: Elä sotke nyt, pappa —
AAPPO: Olen mennyt kihloihin Annan kanssa.
SERUKKA: Annan? Eihän Aappo toki? (Nousee ylös.) Se raukka houreissa hourii. Otapas palvelustyttö. Ei. Minä menen sen virsselin, sen viulun luo ja sanon ne sanat, että se Mäeltä lähtee.
AAPPO: Ei äiti, minä rakastan rauhaa yli kaiken.
SERUKKA: Veivät toisen morsiamen. Ja se morsian, maailman viimeisin ihminen tuo olikin, et tuolla olisi tehnyt mitään, Aappo raukka, et mitään — vaan kyllä minä näytän vielä, minä toimitan sen sinulle takaisin, ihan tänä iltana, Aappo parka. (Itsekseen.) Hoh, hoo, kuivuu, kuivuu kuusen juuret, vaan ei kuivu kyyneleeni.
AAPPO: Rauhoittukaahan, mamma.
KALLE (suussa kahvileipää, ryyppää kahvia): Rauhoitu, rauhoitu!
VILLE: Rauhoitu, kun Aappo ja Kalle käskevät.
KALLE (yhä hörpäten kahviaan): Etsi lohdutusta sanasta, äiti, (panee pois kupit) on kauneutensa kuin multa maalattu, ja tavaransa kuin savi silattu, mitä me niistä.