KALLE: Eikös se ollutkaan totta, että Jahvetti, se sika, teidän
Jeremiastanne — halmemaatanne —
KATTAISKA: Vaiti siitä. Et sinä sitä kuitenkaan.
KALLE: Sitä. Vaan eihän valkiannäyttäjä kiitosta saa. (Pistäytyy tupaan ja menee kohta Jahvettilaan päin)
KATTAISKA: Enkä sinua, Aappo, malta olla manaamatta.
AAPPO: Mitä olen tehnyt?
KATTAISKA: Kun toit sen — tokan — en paremmin sano —, mitenkä sinä sen verkkoihin jouduitkaan. Kaipa se oli noita-akka, joka osasi noitua itsensä viehättäväksi sinulle. Sanopas totuus?
VILLE: Tottahan se noita, eihän se akka muuten olisi ollutkaan.
KATTAISKA: Ei puheella ole puolta, kun ei huolta haastajalla. Vaan sanoi Serukkakin tuossa kujalla, että noita se on, näkee sen, ei se Aappoon muuten olisi yhtynyt. Vaan vielä ne on konstit minullakin. Vielä minä sen tältä kylältä pois ajan ja teen taian sellaisen, että tepsii. Ja taian se Serukkakin tekee, on ne tämän kylän eukoilla ne mahdit, että tipahtaa täältä liikalaiset.
AAPPO: Ajatellaan, ajatellaan nyt sovinnollisesti.
KATTAISKA: Vai sovinnollisesti. Tietääkös Aappo, missä hinnassa on työväki nyt, ja mitä miehinen mies talossa maksaa? Tarvitset miehen ja löydät sen. Mutta miten käy? Tulee noita, tekee tepposet sellaiset, jotta pintaa karmii.