VILLE: Ukollepa ukolle.
KATTAISKA: Meistä pari — phe-he-hee, nyt saan minä vain nauraa, niin että mahani halkiaa, phe he-hee — kun on riidelty, me, me kaksi — käräjätupia myöten —
VILLE: Riidasta se aina rakkaus alkaa.
AAPPO: Se on tosi, jos ketä pitää vähäpätöisenä, ei sille riitele, eikä sitä rakasta.
ISAKSSON: Mitä riidasta, sen sopii. En ukon rinnalta poikaa ottaisi. Ja arvelenpa, että ukko itse nyt aisoihin astuukin, kun poikaa ei onnistanut. Sovi pois ja koko kyläkunnan elämä on kohta toinen.
VILLE: Itsepäisyys ja perisynti on tarttunut meihin kuin spitaali — varo sitä.
ISAKSSON: Kavahtakaamme vihaa ja vainoa enemmän kuin karhua tai sutta, pahemmin kuin pedot ruumistamme raatelevat ne sieluamme. Sanotaanhan:
"Sonnit suuret minua ympär' ovat,
Mullit lihavat minua puskevat,
Henkeni perään karkaavat
Kuin jalopeura."
KATTAISKA (liikutuksissaan): Jos ihmisen on viha voitettava, voitan minä sen, minkä joku toinenkin, en tämän kylän enkä maailman pahennuksena tahdo olla.
Serukka tulla hynttäisee.