— Kas siinä sen nyt näette, huomautti Jenny.
— Mutta aika on niin tiukassa, ja aina on palattava leivän eteen.
— Sen kyllä ymmärrän, myönsi Jenny ystävällisesti. Minunkin äitini oli köyhä, muistan hyvin, miten hän sai ponnistella. Mutta kun te teette käsityötä tai teillä on jotain muuta askaretta täällä sisällä, voi lapsi kirjoineen istua vieressä.
— Kyllä niinkin, naurahti äiti. Mutta totta puhuakseni on se kirjainten opetus hiukan pitkäpiimäistä, kun lapset ovat kärsimättömiä, haukottelevat ja tekevät jos jotakin.
— Ettehän pane pahaksenne, jos annan teille erään neuvon? Näettekös, minä olen paljon opettanut lapsia, ja olen paitse sitä lukenut kirjoista, miten tulee opettaa.
— En suinkaan, huudahti vaimo. Kuinka voisin minä pahastua Teille, neiti, joka olette opettanut meidän Pekkaa.
— Niin, nähkääs, lapsen kanssa ei saa lukea, kuin lyhyen hetken kerrallaan, vaikka useasti päivässä.
— Ja minä kun luulin, että mitä kauemmin, sitä parempi!
— Ei niin; sillä silloin lapsi väsyy, eikä voi oppia mitään.
— Voi niin olla, sanoi äiti miettivästi.