— Toiset työansiolle, toiset omiin ulkotöihinsä tai askareillensa. Toisen äidin täytyy viipyä poissa kaiken päivää, toisen vaan muutamia tuntia. On varsin hyvä, että vanhemmat siskot hoitelevat nuorempia, mutta miten sanotaan virsikirjassa? — "Opittavaa on yllin kyllin, aika vaan on lyhyt". Vanhempien lasten pitäisi senvuoksi saada käyttää nuoruutensa aikaa oppimiseen. Suureksi tultuaan he eivät enää ennätä. Muutamat lapset ovat sitäpaitsi ymmärtämättömiä ja hoitavat huonosti pienokaisia, ja monasti on tapahtunut onnettomuuksia sentakia, että lapset on jätetty yksikseen. On vielä äitejä, joiden lapset ovat aivan pieniä, ja kun ei ole ketään vanhempaa lasta, joka niitä hoivaisi, täytyy heidän pyytää naapurinvaimoa katsomaan niitä niinkauvaksi kun itse ovat poissa. Sentähden olemme ajatelleet, että äideille voisi olla hyvä, kun heillä olisi joku paikka, minne saisivat viedä lapsensa, kun itse ovat estetyt niitä hoitamasta ja lisäksi sellainen, jossa lapsella olisi lämmin sekä siisti ja hyvä hoito. Vanha Stiina, Nylanterska, — hänethän te kaikki tunnette, — tulisi hoitamaan lapsia ja sitte olisi aina joku tehtaanisännän tai papin tyttäristä siellä johtamassa.
— No eipäs, että ryökinät menisivät sinne kuulemaan köyhäin vesojen porua, huudahti muuan akka ja löi yhteen kämmeniään.
— Toivotaan, etteivät ne "poraakaan" saadessaan leikkiä hauskassa, lämpimässä huoneessa, tyytyväisinä ja kylläisinä, sanoi Jenny. — Tahdotteko tulla katsomaan sitä huonetta? Ne joiden kodissa on äidinäiti tai isoäiti tai täysikasvuisia lapsia tai palvelijoita, voivat pitää lapsensa kotona. Tämä lastenseimi on ainoastaan niitä varten, jotka kodissa estävät äitiä työssä tai siskojen koulunkäyntiä. Huone on tässä aivan koulun vieressä, niin että isommat lapset voivat koulusta palatessaan saattaa siskonsa kotiin. Tahdotteko tulla katsomaan?
Uteliaisuudesta akat menivät opettajan mukaan, jonka pieni puhe myöskin oli tehnyt moneen edullisen vaikutuksen. Suuri, hauskannäköinen lastenkamari miellytti kaikkia, vaikka ainoastaan harvat sen tunnustivat. Kätkyeissä ja pienissä vuoteissa oli puhtaat lakanat ja pehmeät peitteet. Siellä täällä oli pieniä ryhmiä pöytineen ja tuolineen, ja seinähyllyllä pitkä rivi leikkikaluja, pahvihevosia, nukkia, helistimiä, puupalasia rakentamista varten ja palloja. Takan vieressä oli kaappi talouskapineita varten, ja siellä nähtiin kastrulli, missä lämmitettäisiin maitoa, pata lämmintä vettä varten, lusikoita ja pieniä kupposia. Toisessa nurkassa seisoi pesuteline. Keskellä lattiaa oli suuri kirjava villamatto, jonka tehtaan rouva oli lahjoittanut pienokaisille, jotka eivät vielä kyenneet istumaan tuolilla, vaan ryömielivät pitkin lattiaa. Naiset olivat yksimielisesti pyytäneet Jennyä edeltäkäsin puhumaan äideille uudesta laitoksesta, sillä he olivat varmat, että hän sen osasi parhaiten ja oli jo ennenkin saavuttanut äitien luottamuksen.
Ja he olivatkin oikeassa. Kun akat olivat tarkoin tutkineet ja tarkastaneet joka loukon tuossa miellyttävässä huoneessa, kysyivät he, minä päivänä lapsia otettaisiin vastaan. — Maanantaista alkaen, vastasi Jenny. Muutamat lupasivat silloin tuoda koetteeksi.
Tuli sitte maanantai.
Stiina vanhus istui harmaine sukankutimineen akkunan ääressä, aurinko paistoi kirkkaasti punaraitaisten akkunanverhojen lomitse ja Emma P., tehtaanisännän vanhin tytär, puuhaili huoneessa järjestellen pikkukaluja pöydille. Silloin tuli eräs akka tuoden muassaan kaksivuotisen poikansa ja seitsenkuukautisen tyttösensä. Emma meni häntä vastaan, ja toivotti pienokaisia sydämmellisesti tervetulleiksi. Sitte hän riisui pojan lakin ja nutun ja vei hänet pöydän luo, jossa tämä heti ihastuksissaan tarttui koreaan palloon, ja näytti sitä äidilleen. Pian makasi tyttönen kätkyessä imeskellen tyytyväisenä peukaloaan. Köyhä äiti katseli liikutettuna pienokaisiaan. — Jumala siunatkoon ryökinää, kyllä niistä nyt tulee vaivaa, mutta onpa niillä sitte hyvä olla, sanoi hän. Minun pitää nyt mennä, sillä olen tänään työssä lautamiehen elopellolla. Poikasen suu meni väärään, kun huomasi jääneensä yksin vieraiden kanssa, mutta tyyntyi piankin leikkikaluilla, joita Emma asetti hänen eteensä. Vähitellen saapui useampia lapsia, ja elämä alkoi tulla vilkkaammaksi. Alussa lapset tosin hiukan ujostelivat, mutta olihan tämä vasta ensimmäinen päivä. Emma P. oli tottunut lapsiin ja osasi mitä parhaiten lohduttaa ja ilahuttaa heitä. Stiina, joka kokonaista kolmekymmentä vuotta oli ollut lastenhoitajana, ja oli erittäin lapsirakas, auttoi häntä. Ensi päivinä ei seimessä ollut kuin viisi tai kuusi lasta, mutta vähitellen heräsi vastahakoisissakin äideissä halu koettaa sitä, ja ennen pitkää oli se melkein kaikkien mielestä todellinen siunaus kylän köyhille. Miltei joka päivä kävi väkeä tarkastamassa lastenseimeä ja katsomassa, miten pienokaisia siellä hoidettiin. Ja kun näkivät heidän silmänsä säteilevän ilosta ja onnesta, näkivät heidät puhtaina ja ravittuina leikkivän tai nukkuvan, palasivat he sieltä vakuutettuina, että se oli ihana keksintö. Nuoret tytöt, jotka vuoroonsa olivat seimessä, saivat siten hyödyllistä työskentelyä, ja koska heitä oli viisi, ei heiltä kulunut liikoja aikoja siihen. Muutamat eivät olleet tottuneet lapsiin eivätkä milloinkaan välittäneet "pikku väestä", mutta lopulta he kaikki kiintyivät noihin pieniin viattomiin olentoihin ja huviksensa heitä hoitelivat ja ruokkivat. Kyllähän heistä toisinaan oli vaivaakin, ja monesti nuo pikku parkusuut virittivät pienen duetonkin, mutta tieto siitä, että tekivät hyvän työn ja käyttivät päivänsä jonkun hyödyksi, palkitsi runsaasti tyttöjen vaivan ja pienet ikävyydet, joita työ saattoi tuoda mukanaan. Pienokaiset lihosivat silminnähtävästi ja oppivat piankin pitämään monista äideistään. Koululasten punaiset ristirivit pitenivät rauhassa, ja kun joulu saapui, oli ainoastaan muutamia harvoja paatuneita laiskureita, jotka erotettiin juhlajoukosta suruksi ja häpeäksi heille itselleen ja toisille varottavaksi esimerkiksi.
Se oli jo hyvä tulos, ja kuitenkin hautoi Jenny mielessään yhä uusia tuumia. Hän oli useasti huomannut, miten huonosti lasten vaatteet olivat ommellut, miten monenkin polvi paistoi risojen lomitse, kyynärpää pilkotti hian rikkeimästä, miten hameet olivat hakoja vailla, röijyt napeitta. Kuinka se seikka olisi korjattavissa? Opettaja toisinaan huomautti siitä ja kehotti lapsia pyytämään äitejä tarkastelemaan heidän vaatteensa, ennenkun tulivat kouluun, mutta aina vastattiin, ettei äidillä ollut aikaa.
Siinä oli perää. Taloudenpiti, ulkotyöt ja ansio kodin ulkopuolella anastivat suurimman osan heidän ajastaan. Senlisäksi olivat he vielä kykenemättömiä ja usein haluttomia. Mitähän sille teit? Jenny oli tehtaanisännän luona lukenut ompelukursseista ja ompeluseuroista köyhiä varten, joita vastikään Englannissa oli perustettu useihin paikkoihin. Voitaisikohan täällä saada aikaan sellaisia? Hän mietti ja mietti; vihdoin kauan harkittuaan päätti hän koettaa.
Kylässä oli kolme tai neljä nuorta tyttöä, jotka olivat käyneet muutaman vuoden tehtaan koulussa, mutta nyt olivat täysikasvuisia ja vielä vanhempiensa luona. He olivat Jennyn johdolla oppineet kaikenlaista käsityötä ja olivat jotensakin taitavia sekä ompelussa että villatöissä. Näitä koetti Jenny saada lämpenemään asiastaan, ja kun hän oli osannut voittaa kaikkien oppilaiden rakkauden, olivat nämäkin heti valmiit auttamaan häntä. Tuuma oli tällainen: keskiviikkoiltapäivinä, jolloin Jenny oli vapaa koulutoimesta, kokosi hän luokseen nuoria tyttöjä, jotka tahtoivat oppia käsitöitä tekemään. Heidän tulisi tuoda mukanaan aineksia uusia pukuja varten itselleen, sisarilleen ja vanhemmilleen, mutta myöskin paikkaus- ja parsimistyötä. Jenny antaisi maksutta opetusta ompelussa ja leikkauksessa, ja hänen entiset oppilaansa olisivat apuopettajina. Tämä tuuma saavutti enemmän kannatusta kuin lastenseimi, ja pian oli Jennyn ympärillä 15, 20 nuorta tyttöä ompelukoreineen ja työpussineen.