Tosin moni oli tullut sinne oppiakseen virkkaamaan ja kirjailemaan, mutta Jenny selitti, että ennenkun he olisivat oppineet ompelemaan, neulomaan, parsimaan ja paikkaamaan kunnollisesti, hän ei näyttäisi heille pistostakaan koruompelussa ja huomautti samalla, miten tarpeetonta se oli heidän oloissaan. Äidit, joiden tähän saakka oli käynyt vaikeaksi suorittaa ompelutyöt — he kun olivat myötäänsä kiinni askareissaan — ja useinkin saivat villa- tai pellava-naulasta teettää työtä ompelijoilla, katselivat mielihyvällä, miten vaatekappale toisensa perästä valmistui ja lisäksi oli somasti ja huolellisesti ommeltu.
Alussa muutamat mielestään eivät voineet tulla toimeen tyttärittään kokonaista iltapäivää, mutta kun näkivät työn hedelmät, tulivat he siihen johtopäätökseen, että päivä oli hyvin käytetty. Pian alkoivat äiditkin pyydellä "ompelukouluun", ja tätä Jenny juuri oli toivonutkin, vaikkei hän heti uskaltanut sitä ehdottaa, koska pelkäsi loukkaavansa äitejä. Ilokseen otti opettaja nämäkin oppilaat vastaan, ja silloinkos alkoi ahkera työ. Siinä istui äiti tyttärensä vieressä samassa opissa: milloin leikattiin leninkiä, milloin pantiin alkuun villatyötä, milloin paikattiin paitaa oikein tarkoituksenmukaisesti. Tehtaan rouva oli ystävällisesti lähettänyt ompelukoululle suuren pussillisen kaikenlaisia tilkkuja, joita köyhimmät äidit saisivat käyttää.
Jenny tietysti oli päänä tässä ompeluseurassa ja samalla kun hän harsieli, näytti ja sovitteli, ohjasi hän keskustelun opettavaisiin aineisiin, pistäen milloin hiukan moraalia milloin palan pilaa joukkoon, otti elämästä valaisevia esimerkkejä ja opetti niinmuodoin aivan huomaamatta ei ainoastaan sormia, vaan myöskin sieluja. Monasti lainasi Jenny tuttaviltaan hyviä kirjoja ja luki ääneen niitä tai kertoi jotain, mitä itse oli lukenut. Viimein sai tuo uuttera innokas nainen aikaan, että tehtaanisäntä perusti lainakirjaston ompelukoulua varten. Näitä kirjoja lainattiin koteihin ja koska asiantuntijat ne olivat valinneet, voitiin toivoa niistä suurtakin hyötyä.
— Mutta sinähän Jenny aivan näännytät itsesi noilla kouluillasi ja laitoksillasi. Kyllä sinun kannattaisi pitää keskiviikkoiltapäiväsi vapaana, kun koko viikon ponnistelet orjamaisessa koulutyössä, nuhteli lempeästi Emma P. eräänä päivänä.
— Elä nimitä sitä orjan työksi, pyysi Jenny, se on minun iloni ja elämäni. Toivon vaan, että voisin jakautua sadaksi voidakseni vaikuttaa vielä paljoa enemmän. Tai paremmin tahtoisin kehottaa kaikkia maamme nuoria neitosia, joilla on aikaa ja terveyttä omistamaan työnsä kansan opetukselle. Katso vaan, miten syvässä tietämättömyydessä he elävät, niin syvässä, etteivät edes ymmärrä tiedon arvoa. Miten paljoa paremmin köyhä väestö tulisikaan toimeen, jos se olisi valistuneempaa, osaavampaa, ajattelevampaa, säästävämpää ja siistimpää. Entäs lapset! Miten moni hento henki säästyisi, jos äidit ymmärtäisivät paremmin hoitaa niitä. Oi! Tarvittaisiin paljon, paljon enemmän kouluja.
— Niitä kyllä saadaan, lohdutti Emma vilkkaasti, aletaan yhä innokkaammin niitä puolustaa, ja muissa maissa kasvaa niiden lukumäärä joka vuosi. Mutta etkö luule, että ne, jotka ovat käyneet koulua, sitten halveksivat karkeampaa työtä ja askaretta? Meillä oli palvelustyttö, joka oli sattunut oppimaan vähän saksaa, oli oppinut kirjoittamaan ja kirjailemaan, ja hän oli inhottavin ihminen, kuin olen nähnyt. Hän häpesi tehdä pienintäkään karkeampaa työtä ja oli aina valmis tuomaan esiin pienet tietovaransa. Sen lisäksi oli hän epäkelpo ja taitamaton tehtävissään.
— Vika oli siinä, että hän oli saanut hänen oloihinsa sopimatonta opetusta, vastasi Jenny. Sitäpaitsi on opettajan velvollisuus terottaa oppilaittensa mieliin työn kunnia ja antaa itse hyvää esimerkkiä. Siksi meillä opettajilla onkin suuri edesvastuu siitä, noudatammeko itse oppiamme. Tämä edesvastuu painaa minua hyvinkin usein. Oikean opettajan täytyy koittaa vaikuttaa monella tavalla, ei ainoastaan syöttämällä lapsille kirjatietoa, vaan myöskin vaikuttamalla heidän sydämmiinsä ja ajatustapaansa. Ilman sitä ovat lapset yhdyssiteenä hänen ja vanhempien välillä, ja jos hän voi saavuttaa lasten rakkauden, pitää hänen voittaa äitienkin luottamus ja heidän huomaamattaan vähitellen vaikuttaa hyvää kodeissa. Meidän kansamme on kyllä rehellistä, ahkeraa, kärsivällistä, vankkaa kunnon väkeä, se on vaan niin tietämätöntä. Valista sitä, ja siitä tulee ihailtava kansa!
Näin puhui tuo innokas opettaja ja työskenteli sitte samassa hengessä. Ja hän sai nähdä työnsä hedelmät; hän sai nähdä ajan koittavan, jolloin kouluja nousi meidänkin maassamme.
Hänen elämänsä vieri tyynesti; päivä oli toisensa kaltainen, uutteraa työtä eikä mitään erikoistapauksia.
21.