Samaan suuntaan puhui Maria lämpimästi ja vakuuttavasti, ja Ragnhild kuunteli ahmien hänen sanojaan. Hän tunsi tyyntyneensä ja saaneensa lohdutusta, kun Maria lähti hänen luotaan, ja luuli rohkeasti voivansa pyytää äitiä karkoittamaan mielestään koko naimatuuman.
Tuskin oli Ragnhild saanut elää neljännestuntiakaan tuon suloisen tunteen vallassa, että hänellä nyt oli lepoa ja rauhaa, sisäistä tyydytystä ja toivoa, ennenkun kuuli omaistensa palaavan ajelulta. Pian tuli eräs pikku siskoista hänen luoksensa. Hän oli vilkas, herttainen tytön typykkä, ja Ragnhild ajatteli suudellessaan hänen rusottavia poskiaan:
— Mitä etsin minä vaikutusalaa, onhan minulla pikku sisareni, joita rakastan ja vaalin.
— Ragnhild, Ragnhild! huudahti tuo pienoinen, meillä on ollut niin kovin hauskaa! Setä Falck on parhain setä mailmassa. Hän vei meidät aina maatilalleen saakka, ja siellä joimme me viiniä ja söimme leivoksia, ja voi kun siellä on kaunista! Hän sanoi, että oli kovin ikävä, että olit sairas — — —
— Siellä on kai kaunis ilma? kysyi Ragnhild ohjatakseen sisaren ajatukset toisaalle.
— On, äärettömän kaunis, jatkoi sisar, ja kuuleppas, setä sanoi — elä nyt pahastu — en minä kuunnellut, vaan hän sanoi niin ääneen, että — — että sinä tulisit sinne emännäksi. Oi sisko kulta! Kuinka hupaista on sitte tulla luoksesi, sillä siellä on suuri hedelmäpuutarha.
— Hiljaa, hiljaa, pikku Elsa, eihän sitä vielä tiedä.
— Kyllä toki, sinä vain et tahdo sanoa. Mutta hän näytti äidille kaikki huoneet säiliköt ja kaikki. En minä enää ole niin pieni, etten ymmärtäisi, että sinä menet naimisiin.
Ragnhild suuteli häntä kyynelsilmin ja kysyi:
— Etkö sinä minusta sen enempää huoli, vaan tahtoisit noin mielelläsi antaa minut pois?