— Elleivät ystäväsi enempää ymmärrä eivätkä sinusta enempää välitä, kuin että halveksivat sinua senvuoksi, että itse ansaitset leipäsi, eivät he ansaitse ystävän nimeä eikä käyne sinulle vaikeaksi jättää heitä.
— Elä siitä enää haasta, sanoi rouva Lundin kiivaasti. — Amystä ei eläissään tule ompelijaa, ei ikinä, niinkauvankun minun pääni on pystyssä. Sitenhän heti menettäisimme kaiken toivon saada hänet hyviin naimisiin.
— Jokainen kunniallinen mies luullakseni ottaa ennen kunnollisen, osaavan vaimon, kuin jonkun tyhjäntoimittajan.
— Sitä he eivät tee, elä luulekaan.
— Olethan itsekin ollut emännöitsijä.
Tumma puna kohosi rouva Lundinin kasvoille, kun hän muisti tätä alennuksensa aikaa.
— Se ei kuulu tähän, sanoi hän hätäisesti ja lisäsi ikäänkuin itsekseen: — Paitse sitä en voi juuri sanoa joutuneeni kovinkaan loistaviin naimisiin.
— No, et, siinä olet oikeassa, sanoi herra Lundin vitkaan ja katkerasti.
Syntyi kiusallinen äänettömyys. Hetken päästä sanoi herra Lundin:
— Olen nähnyt naisia myyjinä leipuripuodeissa. Mitäs siitä sanot Amy?