— Ethän liene sitäkin häneltä kysynyt? huudahti Maria hätäisesti.
— Tietysti olen kysynyt, vastasi Ninni. Oliko se väärin? Hän sanoi, että joka ihmisen täytyi pitää sellaisesta tytöstä, kuin sinä, joka olet niin hyvä tytär sekä sisar. Ei! Siitä ei ole estettä, lisäsi Ninni päätään pudistaen. — Mutta hän on köyhä, ja se on pahinta. — — Oi! jospa hän tulisi rikkaaksi! Näetkös, eihän voi elättää vaimoa ja lapsia tyhjällä.
— Sellaiset huolet jätämme Jumalan käteen, sanoi Maria hiljaa pyyhkäisten kiharat siskonsa otsalta ja suudellen häntä. — Hän tietää, mikä kullekin on hyödyllistä.
— Niin, kyllähän siinä on lohdutusta, huokasi Ninni, mutta sanoppas, Maria, pidäthän sinä hänestä? Etkö kernaasti tahtoisi hänen vaimokseen?
— Sisko kulta, — — nyt on jo aika käydä nukkumaan, vastasi Maria ystävällisesti keskeyttäen. Ei hätäillä tulevaisuuden takia.
— Ei tietystikään, mutta voithan sinä minulle sanoa, pidätkö setä
Edvardista. Et voi olla pitämättäkään, siitä olen varma.
— Kuuleppas Ninni, alkoi Maria epäröiden, hän ei tiennyt, miten sovittaa sanansa tuolle viattomalle lapselle. — Ninni kulta, — — lupaa minulle — — voitko luvata minulle, ettet puhu setä Edvardille — — tästä — — tästä, mitä sanoit minulle tänä iltana — — tarkoitan — — sinun ei pidä koskettaa siihen naimisjuttuun — — ymmärrätkö — — niissä asioissa pitää jokaisen saada seurata taipumustaan — — ja — —
— Setä Edvardin taipumus on kyllä naida sinut, vakuutti Ninni, mutta jos tahdot, en puhu siitä hänen kanssaan.
— Niin, muista se, Ninni! On asioita, joita ihmiset mieluimmin pitävät omina salaisuuksinaan. Kun tulet vanhemmaksi, käsität kyllä itsekin sen. Hyvää yötä nyt, sisko kulta! Kiitos, että vastenmielisesti luovut minusta ja että pidät minusta.
— Kuinka en pitäisi sinusta, Maria! huudahti Ninni ja kietasi kätensä siskon kaulaan.