Tunnin loputtua vei Jenny Ragnhildin lastenseimelle. Vanha Tiina oli nyt poissa, hän lepäsi hiljaisessa kirkkomaassa, mutta toinen vanha ystävällinen eukko oli hänen sijassaan.
Nuori talonpoikaistyttö, joka lasten paljouden tähden oli täytynyt ottaa apulaiseksi, istui jakkaralla ja syötti erästä lihavaa poikaa. Kaikkialta huokui vastaan tyytyväisyys ja ilo. Nyt juuri saapui moniaita siististi puetuita äitejä hakemaan lapsiaan, jotka riemuiten kurottivat käsiään heitä kohti. Vanhemmatkin koululapset pistäytyivät täältä etsimään pikku siskojaan, jotka puettuina poistuivat saatuaan jäähyväiseksi korpun käteensä ja suukkosen poskelleen.
Lastenseimeestä tultuaan kulkivat ystävykset kylän läpi. Kaikki vastaantulijat tervehtivät ystävällisesti Jennyä; pienet tiitiäiset juoksivat häntä vastaan kurottaen kättään tervehdykseksi. He poikkesivat pieneen, sievään tupaan, jonka edustalla oli soma puutarha. Sisällä istui nuori vaimo tehden käsityötä sillaikaakun äsken työstä palannut mies luki ääneen sanomalehtiä. He olivat molemmat Jennyn oppilaita. Huone oli mallikelpoisessa järjestyksessä, ja pienoinen pojan pallukka nukkui kätkyessään, puhtaana ja valkeana kuin prinssi. Jenny jutteli hetkisen nuoren pariskunnan kanssa, jonka jälkeen he jatkoivat kävelyään. He pistäytyivät erääseen toiseen majaan. Siellä oltiin paraikaa illallishommissa. Lapset olivat korjanneet koulukirjansa ja auttoivat äitiänsä. Poika teki makkaratikkuja ja tyttö kattoi pöytää äidin sekoittaissa puuropataa; toinen pikku tyttönen nukutteli nuorinta veljeänsä. Jenny antoi linjamenttia perheenisälle, joka poti luuvaloa, ja sitten jatkettiin jälleen matkaa. Ragnhild oli näkemistään aivan ihmeissään.
— Kun sinun koulusi on voinut muuttaa tavallisen suomalaiskylän tällaiseksi mallikyläksi, niin saatan ymmärtää, että tunnet itsesi onnelliseksi, sanoi hän.
— Ei se koulu yksin; monta asianhaaraa yhdessä ovat sen vaikuttaneet. Enkä minä yksinäni ole sitä tehnyt, hyvä Ragnhild, vaan ovat ystävälliset, asiaa harrastavat henkilöt minua auttaneet. Mutta onnellinen olen, oi niin onnellinen! Olen saanut niin paljon iloa rakkaista oppilaistani, ja heidän äideistään olen saanut useita hyviä ystäviä. En tahtoisi vaihtaa työtäni mihinkään muuhun.
38.
"Ahkeruus kovankin onnen voittaa."
— Artturi, eikö tänään ole hääpäivämme?
— Kenties.
— Kenties! Uh, sinun vanhaa, kivikovaa sydäntäsi! Etkö edes häpeä unohtaissasi niin tärkeää asiaa?