— En, nauroi Artturi, ethän sitä itsekään tiennyt.
Pikku rouva nipisti Artturia hiljaa päivänpolttamasta poskesta ja sanoi: — Tiesin kyllä, vaikka tahdoin sinua siitä muistuttaa. Kas niin, mene nyt pukemaan yllesi valkoinen kesänuttusi, jonka äsken juuri silitin ja tule sitte takaisin.
— Ja mitä sitten?
— Sen saat kyllä aikanaan tietää. Mene nyt vaan.
Tottelevainen aviomies nousi tuoliltaan ja meni huoneeseenpa. Mutta sieltä sai hän käsiinsä uuden maanviljelystä koskevan teoksen, syventyi lukemaan sitä ja unhotti sekä valkoisen nutun että käskyn tulla takaisin.
Hetken kuluttua sipsutti Liina sisälle.
— Parantumaton! Mitä käskin sinua tekemään? Kas tuossa on nuttusi, ja nyt mukaani, mutta sinun pitää olla juhlatuulella.
— Hyvä, hyvä.
Puolisot kulkivat käsitysten puutarhaan. Somaan lehtimajaan oli katettu teepöytä, ja kaksi iloista lasta tuli juosten heitä vastaan.
— Isä, riennä katsomaan, äiti on leiponut suuren häätortun, iloitsi poikanen.