— Tytöt ovat pintapuolisia ja mielisteliviä, nuoret herrat äiteläisiä, tanssi sietämätöntä, korttipeli inhottavaa — — —. Oi onnellinen Maria Ståle pappilassasi satoine askareillesi, rukkinesi ja patoinesi!
Rouva Cederskjöld hyrähti itkemään.
— Tätäpä juuri pelkäsin. Sinä olet yhtynyt heränneisiin. Oi minua onnetonta, mieletöntä äitiä, että minun piti salliakin sinun päästä imemään myrkkyä tuon vihatun papin puheista, pyhine kasvonilmeineen ja päättömine ajatuksineen.
— Äiti, äiti, älä puhu noin hänestä, huudahti Ragnhild.
— Juuri hän on sinut villinnyt, hän istuttanut hulluja ajatuksia päähäsi, hän tehnyt sinut kelvottomaksi seuraelämään, tottelemattomaksi vanhempiasi kohtaan, kaikkien ihmisten pilkanesineeksi. — — —
Äidin epätoivo herätti säälin tunteen Ragnhildissa.
— Äiti, sanoi hän, jo kauvan ennen rippikouluunmenoani, jo koko tämän viime vuoden, on minusta seuraelämä, semmoisena kuin tämä meidän, tuntunut inhottavalta, ihmiset epämiellyttäviltä. Ei liene luonteeni mukaista huvitella tähän tapaan. Ja luulen, että tämä täydellinen työttömyyteni senjälkeen kun lopetin läksyjen lukemisen, on syynä siihen, että olen pahalla tuulella ja väsynyt kaikkeen.
— Sinä olet erikoisen eriskummallinen, sanoi äiti pyyhkien kyyneleensä. Tytöllä, joka elää moisissa oloissa kuin sinä, ei tarvitse olla muuta tointa, kuin mitä sinulla on. Eikö ole kyllin koruompelutyötä, eikö puodissa kyllin virkkuuneuloja ja lankaa? Voithan kirjailla tai virkata ainakin pari kolme tuntia päivässä.
— Ei, äiti, se ei ole mitään tarpeellista, se ei tyydytä minua. Mutta ei puhuta enää siitä, eihän sitä voi auttaa. On totta, että rippikoulu aikana johtui mieleeni kaikenlaisia sekavia ajatuksia, ja paljon sellaista, jota ennen en ollut ymmärtänyt tai tullut ajatelleeksi, kävi minulle selväksi, mutta rakas äiti sinä et saa luulla, että meidän hyvä, kunnioitettava opettajamme olisi tahtonut tehdä minut tottelemattomaksi vanhempiani kohtaan. Olisitpa kuullut hänen puhuvan neljännestä käskystä! — Kuivaa kyyneleesi, äiti, en tahdo pahoittaa mieltäsi. Minä tulen mukaan kenraalin luo.
Rouva Cederskjöld katsoi epäillen tytärtään. Hän ei ymmärtänyt ollenkaan niitä vakavia ajatuksia, joita viime aikoina oli herännyt Ragnhildin mielessä. Se vaan oli hänelle selvää, että tyttö seurasi häntä kutsuihin eikä tuottanut talolle häpeätä.