— Olen muutamia vuosia, mutta sitten ei ollut varaa maksaa lukukausimaksoa, ja niin se jäi. Ja nyt toivon voivani ansaita leipäni tällä tavoin.
— Rehellistä työtä se on, mutta jos minä saan sanoa sanan, niin minusta olisi rouva voinut pitää vanhan emännöitsijän vielä vähän aikaa, koska neiti Hanna lupasi olla palkatta niin kauvan, niin olisihan vaivat pantu tasan.
Hanna näytti katsovan tarpeelliseksi vaihtaa keskusteluaihetta ja alkoi kysellä uuninlämmityksestä, nousemisesta ja muista leipomiseen kuuluvista asioista. Koko ylpeänä siitä, että tiesi jotakin enemmän kuin emännöitsijä, alkoi Maija laveasti kertoa yleensä leipomisesta ja erittäin juuri tästä ja niin unohti hän tyytymättömyytensä rouvan järjestykseen.
Hanna oli saanut jokseenkin edullisen paikan eräässä maalaiskartanossa. Työ tosin uhkasi toisinaan käydä yli voimain, mutta onneksi oli Hannan terveys terästä, ja hän oli kestänyt tähän saakka. Työn hän mielellään olisi suorittanut, sitä hän oli toivonut ja odottanut ja siitähän hän sai palkkansa, vaikka alussa pienenkin, mutta mikä väliin tuntui hiukan raskaalta, oli emännän ylpeä ja vaativainen kohtelu ja se seikka, että hän oli niin yksin ja oman onnensa nojaan heitettynä. Niinkauvankun entinen emännöitsijä oli talossa, noin muutaman viikon, jolloin Hannaa opastettiin ja totutettiin moniin vaikeihin tehtäviin, oli hänellä jonkinlaista seuraa. Emännöitsijä ei tosin ollut mikään sivistynyt ihminen, mutta hän oli ystävällinen Hannaa kohtaan ja antoi hänelle monta hyvää neuvoa ja opetusta palvelusväen suhteen. Olisihan ollut joku puhetoveri edes, mutta nyt hän oli poissa ja Hanna aivan yksin.
Hanna ei ollut saanut mitään hienoa kasvatusta. Jonkusen vuotta oli hän käynyt X:n tyttökoulua ja sitäpaitsi oppinut äidiltään käsitöitä ja kaikenlaisia taloustoimia, mutta Hannalla oli sivistystä omaksuva luonne, ja seurustelu toverien kanssa, jotka olivat sivistyneistä kodeista, oli vaikuttanut terveellisesti hänen tapoihinsa ja olentoonsa. Hanna oli usein saanut seurata äitiään, kun tätä pyydettiin laittamaan pitoja ja illallisia, ja tuo reipas, näppärä, iloinen tyttö saavutti pian suosiota ja sai työtä äitinsä entisissä paikoissa. Rouva Sandberg oli köyhyydestään huolimatta hyvin arvossa pidetty nainen. Kaikki tämä vaikutti, ettei Hanna voinut tyytyä yksinomaan palvelusväen seuraan. Talon nuoret tyttäret näyttivät pitävän Hannaa liian huonona seurustellakseen hänen kanssaan, ja niin oli hän jätetty aivan yksikseen.
Oli hyvin vaikeata olla emännän ja palvelijan välillä. Överstin rouva oli ankara emäntä, jonka kanssa ei ollut leikkiminen. Tarvittiin suurta taitoa suuren palvelijajoukon ohjaamiseen ja silmälläpitoon, jotta jokainen teki tehtävänsä hyvin ja ajallaan. Heikompi ja luonteeltaan hellätuntoisempi tyttö olisi piankin uupunut, mutta Hannalla oli loppumaton aarre hyvää tuulta ja reipasta rohkeutta. Ollen käytännöllinen luonteeltaan ja huvitettu taloustoimista oppi hän nopeasti, mitä hän paikassaan tarvitsi ja teki pienemmänkin tehtävänsä uskollisesti ja uutterasti. Tuo nuori tyttö tunsi itsensä onnelliseksi ja varmaksi ajatellessaan, että hän nyt teki työtä määrätystä palkasta ja sitten voi käyttää rahansa, miten ikinä halutti. Suuria vaatimuksia ei tuolla yksinkertaisella tytöllä ollut. Hän ei toivonut sen enempää, kuin että saisi ruti köyhtyneen vaatevarastonsa parannetuksi ja sitten, jos riittäisi, voisi ostaa jonkun hyvän kirjan tai kirjoittaa kirjeen joskus. Heti päätti Hanna koettaa panna säästöön vanhanpäivän varaksi tai saadakseen siitä sairauden tai muun onnettomuuden sattuessa. Monetkin nuoret tytöt, joilla on vapaasti käytettävänään useampia satoja ainoastaan pukujaan varten, eivät tuskin voi käsittääkään miten 20:stä hopearuplan vuosipalkasta — niin suuri oli Hannan palkka — voisi suorittaa kaikki menonsa ja sitäpaitsi panna vielä säästöön, mutta Hanna oli mielestään rikas, ja vuoden lopussa oli hänellä todellakin pieni rahasumma säästössä, joka pantiin säästöpankkiin.
9.
Amyn koti.
Olemme jo kuulleet Amy Lundinin kertoneen tovereilleen, että hän kesän kuluessa kävisi jossakin kylpylaitoksessa. Se tietysti oli vaan hänen tavallista laverteluaan, sillä hänen vanhemmiltaan ei hetikään liiennyt varoja niin kalliiksi käypään huvitteluun, ja mitä Amyn terveyteen tulee, oli se erinomainen. Koko juttu syntyi siitä, että Amy oli kuullut Alice Lagerin aikovan viettää kesäänsä jossain kylpypaikassa Ruotsissa ja koettanut keksiä keinoa päästäkseen itse mukaan rikkaan ystävänsä keralla. Siitä tuumasta ei kuitenkaan tullut mitään. Alicen tietoon oli tullut, että kylpypaikka oli ikävänlainen, jonkavuoksi hän katsoi soveliaammaksi viettää talvikauden Helsingissä ja päätti jäädä kesäksi kotiin. Hänen kotikaupunkinsa oli sitäpaitsi kesällä hauska olinpaikka. Kadut olivat leveät, ja mataloita rakennuksia ympäröi kaikkialla soma puutarha. Kauniita ympäristöjä ei myöskään puuttunut, joten tilaisuutta huviretkiin luonnonhelmassa oli yllin kyllin. Amykin muutti suunnitelmansa. Ensi aluksi lyöttäytyi hän Alicen ainaiseksi seuralaiseksi ja älynsä ja imartelutaitonsa avulla hankki hän itselleen pääsön kaikkiin niihin huvitilaisuuksiin ja retkeilyihin, joita tämä huvinhaluinen nuori neiti pani toimeen tai joihin hän muuten oli osallisena. Pieniä lahjoituksia, niinkuin nauhoja, pitsejä, sopimattomia kenkiä tai hansikkaita, joita antelias ystävä Amylle tuon tuostakin pisti, piti Amy hyvänään. Alice oli siksi ajattelematon, ettei hänen mieleensäkään juolahtanut moisen lahjan sopimattomuus, ei myöskään Amy, jonka ainoa ajatus ja halu oli käydä hienosti ja uusimman kuosin mukaisesti puettuna mutta jonka kukkaro, ikävä kyllä, oli ylen laiha, tuntenut vähintäkään nöyryytyksen tunnetta vastaanottaessaan "niitä muruja, jotka rikkaan pöydältä putosivat".
Tärkeimpänä puheenaiheena pikkukaupungissamme oli paraillaan hankkeissa oleva suuremmoinen huviretki, johon koko kaupunki otti osaa. Valmistuspuuhien etunenässä olivat rouvat Lager ja Cederskiöld, nuo molemmat uupumattomat huvientoimeenpanijat. Nuoret tytöt kerääntyivät ompelemaan lippuja ja liehuttimia, joita aijottiin pystyttää juhlakentäksi valitun niityn ympärille. Nuoret herrat juoksivat itsensä uuvuksiin hankkiessaan veneitä, lipputankoja ja penkkiä. Vanhemmat herrat toimittivat viiniä ja muita juomatavaroita, ja rouvat lupasivat hyväntahtoisesti pitää huolta ruu'asta. Koko kaupunki oli liikkeellä. Kaupungin ainoa ompelija oli saada keuhkotaudin koettaessaan valmistaa kaikki tilaukset, sillä nuoriso oli päättänyt esiintyä kansallispuvuissa tai paremmin sanoen kansallispukujen tapaan muovailluissa pukimissa aina sen mukaan, mikä kullekin parhaiten soveltui. Amylla oli aika työ, ennenkun sai isänsä suostumaan koko juhlaan ja vielä ankarampi, kun tuli kysymys puvusta.