— Ja sinä aijot ruveta leikkelemään ihmisruumiita, huusi Liina kauhistuksissaan, ja tappamaan lähimmäisiäsi mikstuurillasi ja tinktuurillasi.
— Ja mitä sitte ihmiset sinusta ajattelevat, huomautti Amy Lundin.
— Ja — kuinka sinä voit opintojasi harjoittaa, kun sinulla on vain miehisiä tovereita ja opettajia? kysyi Hildur Jonsson.
Mutta Jenny Björkman, hauskannäköinen tyttö, jonka kasvot ilmaisivat terveyttä, reippautta ja kainostelematonta mieltä, tuli Eeditin luo, pudisti lämpimästi hänen kättään ja sanoi:
— Oikein Eedit! Onnea aikeillesi! Se on ihana, siunattu kutsumus.
Amy ja Alice nyrpistelivät nenäänsä ja Hildur virkkoi:
— On ehkä runollista valita tällainen päämäärä, mutta itse tuo kuiva lukeminen ja tutkiminen ja hyöriminen rohtopullojen parissa laskettujen akkunaverhojen takana, se on niin proosallista.
Mutta Liina sanoi:
— Minä luulen, että sinussa Eedit asuu suuri sielu. On hyvä, että sellaisia löytyy, mutta minusta ei olisi lääkäriksi. Minä jo pakenisin puolen penikulman päähän, jos sattuisin näkemään haavan tai ruhjoutuneen luun.
— Ajatellessani suurta tarkoitusperääni haihtuvat kaikki arvelut, heikkous katoo, eikä ahdista epäilys, selitti Eedit. Mutta tytöt, muistakaa tekin lupaustanne ja kertokaa suunnitelmistanne.