— Voisimmehan mieluummin lainata kalastaja-Matin venheen ja lähteä sillä jonakin sunnuntaiaamuna maalle me kaikki äiti ja isä ja te lapset, ehdotti herra Lundin. Ottaisimme mukaan teekeittiön ja huvittelisimme sitte oikein tarpeeksemme. Se huvi ei kävisi kalliiksi.
Pikkulapset tungeskelivat riemuissaan isän ympärillä, mutta Amy kääntyi akkunaan käsin, ivallinen hymy huulillaan.
— Vanha, yksinkertainen isä parka, moisen luulisit sinä minua huvittavan. Miltä maistuisi veneretki ilman lippuja, kauniita pukuja, nuoria herroja ja punssia.
Äiti pesi käsiään ja tuumi keinoa, millä päästä käsiksi tuohon kireään kysymykseen.
— Sinä olet niin vanhanaikainen, isä kulta, sanoi hän leikillään, mitä iloa luulisit Amylla olevan sinusta ja minusta ja pienistä vallattomista sisaruksistaan. Ei, anna sinä vaan hänen mennä muiden nuorten mukaan, hän hyvinkin sietää saada huvitella hiukan kesällä, syksyllä sitte hän rupeaa työhön käsiksi.
— Kunhan vaan rupeaisi.
— Tietysti. Kas niin, suostu nyt ukko kulta, tyttöhän on ollut avuissa lippuja ompelemassa, eikö hän sitte pääsisikään mukaan, vaikka jo on vaivaakin nähnyt.
— Minä en ole tiennyt, että hän oli lippuja valmistamassa. Jos hän on ollut työssä, on itsestään selvää, että hän saa ottaa osaa juhlaankin, mutta hänen ei olisi pitänyt liittyä valmistuspuuhiin.
— Kuules nyt Amy, isä sanoo olevan itsestään selvää, että pääset juhlaan, niin minustakin.
Herra Lundin naputteli sormillaan ruutuun ja tuijotti ulos akkunasta.