— Mutta isä, huudahti Amy, joka ei enää kauvemmin voinut olla ääneti, ethän sinä edes tiedä, kuinka paljo se puku maksaa. Ei se vie satoja ruplia, hame vaan ja liivi.
— Se on niinkuin olen sanonut. Ei mitään pukuja. Rudolf tarvitsee syksyllä kirjoja, hänen latinantuntinsa ovat maksettavat. Akselin täytyy saada yksityistuntia voidaksensa päästi korkeammalle luokalle. Niinkuin näet, minulla ei ole rahaa. Kuuleppas nyt tyttöseni, jatkoi isä ja hyväili hellästi tytärtään, ole kerrankin järkevä ja ajattele myöskin nuorempia sisaruksiasi.
Amy seisoi vaiti ja nolon näköisenä, hän oli epävarma mitä vastaisi. Isän ystävällisyys tosin liikutti häntä, mutta juhlaan piti hänen päästä ja puku hänen täytyi saada, sehän oli jo edeltäkäsin sovittua siinä toivossa, että isä antaisi suostumuksensa.
— Amy on jo liittynyt erääseen seurueeseen, ilmoitti nyt äiti, ja saanut luvan käyttää Alicen helminauhaa. On myöhäistä enää kieltäytyä.
— Mitä hyödyttää sitte kysyä minulta, ärjäsi herra Lundin, kun kaikki jo on edeltäkäsin määrätty. Minä en anna penniäkään moisiin tyhmiin tarpeisiin, vaan te saatte tulla toimeen miten parhaiten taidatte ja sovittaa päätöksenne miten tahdotte. Se on viimeinen sanani asiasta. Ja hän lähti vihoissaan huoneesta.
Amy itki ja äiti koetti lohduttaa häntä:
— Elä huoli surra, Amy, eläkä itke silmiäsi punaisiksi. Ajatteles, jos tulisi vieraita, olisivat kasvosi ihan ajetuksissa, ja nenäsi on jo muutenkin pahasti taipuvainen tulemaan punaiseksi. Ole sinä vaan levollinen. Äitisi oli auttanut sinua ennenkin, ei sinun tarvitse nytkään olla muita huonompi. Mutta sen neuvon annan nyt sinulle, että kun sinun vuorosi tulee valita miestä, sinä muistaisit, mitä kodissasi olet nähnyt. Elä kiinnitä sydäntäsi köyhään mieheen, jolla ei ole sinulle muuta tarjottavana kuin työtä ja kieltäymyksiä. Muista sanojani ja jää hyvästi. Katso sinä hetken aikaa lapsia, minun täytyy pistäytyä kaupungilla.
Lukitussa arkkusessa, ylisillä oli jätteitä rouva Lundinin loistoajoilta, kestien ja tanssijaisten päiviltä. Vaalea silkkipuku otettiin kätköstään, ja suurella vaivalla ja ponnistuksella sai onneton äiti erään juutalaisvaimon ostamaan sen. Tämä piti vanhojen vaatteiden kauppaa ja vuokrasi morsius- ja tanssi-pukuja palvelijoille ja käsityöläisille. Saaduilla rahoilla ostettiin Amyn pukutarpeet, ja vielä samana iltana alkoivat äiti ja tytär ompelutyön. Ompelijaa ei tietysti kannattanut pitää. Joukko parsittavia sukkia sai odottaa tekijäänsä eikä kukaan aamulla ennättänyt katsoa lasten vaatteita, oliko niissä nauhoja ja nappeja vai ei, sillä juhla oli muutaman päivän perästä, ja kunnes Amyn puku oli valmis, sai muu työ olla sinänsä.
Herra Lundin näki ommeltavan ja näki Amyn juhlapuvussa, mutta hän ei kysynyt, mistä rahat oli saatu. Syvä huokaus vaan pyrki esiin hänen rinnastaan. Hän huomasi nyt, kuinka turhaa hänen oli toivoa Amysta mieleistänsä tyttöä.
10.