— Juuri sama. Pistäydyin tuosta lähellä olevasta apteekista kysymässä, kuka täällä asui, sillä soittonne, nuori neiti miellytti minua. Sitäpaitsi on minulla eräs itsekäs aikomus. Tarvitsisin avustajan huomenna, olen vanha mies, joten hetken lepo numerojen välillä olisi minulle tarpeen. Koko kaupungissa ei tietääkseni ole ainoatakaan soittajaa. Jotkut piaanonumerot tekisivät hyvän vaikutuksen — saanko pyytää teitä, neitiseni, avustamaan konserttiini.
Fanny joutui äkkiarvaamatta hämilleen, mutta äiti vastasi:
— Tyttäreni on ainoastaan oppilas, ei ole milloinkaan esiintynyt julkisesti eikä hän luultavasti siihen kykenekään.
— Täydellinen taiteilija ei luonnollisesti saata kukaan olla noin nuorena, mutta voitte luottaa sanoihini, rouvani, teidän tyttärellänne on erinomaiset lahjat ja hyvä kouluutus. Ja jos herrasväellä ei ole mitään muuta tätä vastaan, on neiti huomenna esiintyvä edukseen.
Hetken äänettömyyden jälkeen jatkoi iäkäs herra:
— On jo myöhäinen ja olisi ehkä sopimatonta pyytää neitiä soittamaan joitakuita kappaleita minun kuulteni.
— Tyttäreni täyttää hyvin mielellään Teidän toivonne, vastasi rouva
Ruth ja Fanny asettui piaanon ääreen.
Fannya hiukan pelotti ja ujostutti soittaa noin kuuluisan taiteilijan kuullen. — Mutta, tuumi hän toisekseen, hän tietänee, mihin alottelija kykenee, ja minulle voi olla hyötyä hänen huomautuksistaan.
Fanny soitti ensin pienen laulunomaisen kappaleen Sebastian Bachilta. Hänen kosketuksensa oli pehmeä ja miellyttävä, hänen esityksensä yksinkertaista ja luonnollista, hän oli täydelleen käsittänyt säveltäjän tarkoituksen. Iäkäs taiteilija istui hiljaa; mielenkiinnolla ja tarkkaavasti kuunnellen tytön soittoa. Fannyn lopetettua pyyhkäsi hän kädellään kostuneita silmiään. Vanha piaano, yksinkertainen huone, vielä hento lapsellinen vartalo koruttomassa puvussa, lempeät kainot kasvot, joilla nyt eloisa puna väikkyi, oli liikuttanut häntä, ja kun tyttö nyt käänsi loistavat silmänsä kysyvin katsein häneen, virkkoi hän kehoittaen:
— Soittakaa vielä, soittakaa vielä!