— Kas noin, se on minun mieleistäni! huudahti isä ihastellen tytärtänsä. — Äläkä sinä, äiti, aseta verkkoja ja siteitä tytön tukkaan.
— Isä kulta, minä vaan tein pilaa Liinasta.
Liina nauroi iloisesti ja juoksi äidin luo ollen tukehduttamaisillaan hänet suudelmiin.
— Sinä olet parhain äiti mailmassa ja senvuoksi ansaitsisit paljon paremman tyttären.
— Hyvä tytärhän minulla onkin, riensi äiti vastaamaan katsellen hellästi rakastettua lastaan.
— Ja nyt on paita valmis — ei siitä ainakaan enää monta pistosta puutu. Olen istunut paikallani ainakin koko puoli tuntia ja tarvitsen niin muodoin liikettä. Vai kuinka, isä?
— Tietysti. Mene noutamaan niityltä kotiin Polle, minä lähden ajelemaan pariksi tuntia.
— Kyllä, isä, lupasi Liina, sieppasi hatun päähänsä ja lennätti ulos. Ovella pyörähti hän ympäri. — Lepää sinä vaan, äiti, kyllä minä palattuani paikkaan lopunkin.
— Hyvä, hyvä, vastasi äiti, otti Liinan työn ja purjettuaan kurttuisen paikan ompeli sen uudelleen.
— Tyttö on sentään jo seitsemännellätoista, lausui hän päätään pudistaen.