— Rehellinen työ on aina parempi kuin toimettomuus taikka sisällyksetön elämä. Mutta eiköhän se kuitenkin käy sinulle raskaaksi, hyvä Hanna?
— Enpä luule. Olen köyhä ja turvaton, kuten tiedät ja täytyy minun niinpiankun mahdollista koettaa ansaita elatukseni, ja koska terveyteni on hyvä ja haluni vetää taloustoimiin, oli tämä työala mielestäni paras, mihin voin ryhtyä.
— Sinä ajattelet kuin reipas ja kunnon tyttö ainakin, sanoi Jenny.
— Toivoisin että minullakin olisi tarkoitusperä, virkkoi joukosta nuori, kaunis nainen, jonka hienot kasvonpiirteet ilmaisivat väsymystä. Hän oli tähän saakka istunut enimmäkseen vaiti lepotuolissaan.
— Ragnhild kulta, kukapa voisi vaatia, että meillä viisi-, kuusi-, seitsentoistavuotisilla tytöillä olisi varma päämäärä, sanoi Amy Lundin. Miehillä on päämäärä, ei meillä naisilla.
— Olkoonpa niinkin. Mutta ei ole elämä hauskaa, kun ei ole ikinä mitään tekemistä, valitti Ragnhild.
— Etkö sinä aijo syksyllä ottaa osaa seuraelämään? kysyi Alice.
— Oi kyllä. Mutta olen jo niin kyllästynyt tansseihin ja noihin niin sanottuihin lastenkemuihin, etten enää viitsi niitä edes ajatellakaan.
— Etkö voisi lukea? ehdotti Eedit.
Ragnhild pudisti päätään.