— Mutta setähän ei ole käynyt koulua ja on kuitenkin kaikin puolin kunnon mies, jatkoi Hildur itsepintaisesti.
— Kunnollinen ja oppinut ei ole samaa, huomautti setä, ja sitäpaitsi olen minä vasta vanhana hankkinut sivistykseni, mutta sinun tulee tehdä se nuorena. Isästäsi olisi voinut tulla pormestari taikka mikä muu hyvänsä, ja älköön kukaan pääskö sanomaan, että sinut on huonosti kasvatettu.
— Sitä ei voikaan kukaan sanoa, olenhan käynyt neljä vuotta koulua, osaan saksaa, ranskaa, maantiedettä, historiaa — kaikkia, mitä tarvitseekin osata. Kuulithan setä, kuinka minä joku päivä sitten puhuin sen saksalaisen posetiivinsoittajan kanssa.
— Niin, niin, kyllähän sinä oppinut tyttö olet, mutta laajempi tietokaan ei ole haitaksi.
Nyt tuli Riika täti kutimineen sisälle.
— Täti kulta, sano sedälle, ettei minun enää tarvitse käydä koulua.
— Varjele, hyvä lapsi, huudahti hyväntahtoinen rouva, setä ei tahdo kuulla siitä edes puhuttavankaan.
— Mutta nyt kuluttaa setä niin paljon minun tauttani — mitä jää sitte serkuille, pisti Hildur kekseliäästi väliin.
Tämä kosketti arkaa kieltä Riika tädin sydämmessä, mutta tuo hyvä eukko oli mieleltään jaloin ja parhain ihminen mailmassa.
— Serkut, rakas Hildur, sanoi hän vaatimattomasti, eivät tarvitse niin paljon oppia ja tottahan sitä silloinkin keino taasen keksitään. Setä kyllä meille rovon hankkii, lisäsi hän taputtaen ukkoaan leveälle olkapäälle.