Täten tuli Hildur "parempain ihmisten" seuraan. Häntä ei tosin kovin paljo muistettu hienoimmissa kutsuissa, mutta niin pienessä kaupungissa kuin X ei ollut vaikea päästä "hienojen" piiriin. Hildurilla ei ollut ystäviä eikä läheisiä tuttuja. Ne nuoret tytöt, jotka kuuluivat huonekalutehtailijan seurapiiriin, olivat hänestä liian sivistymättömiä, niin että hän tuskin suvaitsi heitä puhutella. Hänen koulutoverinsa taas eivät hänestä suurin välittäneet. Yleensä pidettiin Hilduria eriskummallisena, ja usein ei muuta tarvitakaan kuin tämä maine, niin nuoren koulutytön kumppanit häntä arasti karttavat. Lisäksi oli Hildur jossain määrin itserakas ja luulevainen, joka sekin osaltaan esti häntä saamasta ystäviä. Näin oli asian laita rippikoulun jälkeen. Hildur eli teatteriunelmissaan ja suunnitteli tulevaisuuttaan tuhansille tahoille. Hän odotti odottelemistaan kiertelevää teatteriseuruetta kaupunkiin tulevaksi, missä se oli luvannut antaa muutamia näytäntöjä. Setä ja täti olivat jo aikoja sitten taivutetut. Sedän pää oli aivan pyörällä ihastuksesta, kun hän ajatteli Hildurin loistavaa tulevaisuutta, kuinka tämä esim. esiintyisi hovissa ja setä Janne saisi vapaapiljetin hoviteatteriin ja näkisi veljentyttären ruhtinasten ja prinssien rinnalla. Mutta täti Riika, hän huokaili surusta. Sillä hän ei päässyt varmuuteen, oliko nyt oikein kunniallista olla komeljattina; mutta hän pani kuitenkin kuntoon Hildurin vaatteet ja katseli hartaasti kädet ristissä tytön "opinnoita" kuvastimen edessä, kun tämä opetteli luomaan lumoavia silmäyksiä, vääntämään käsiään tai muuta sellaista, jonka luuli kuuluvan murhenäytelmän alaan. Pikku serkut, jotka luonnollisesti myöskin olivat kuulleet puhuttavan Hildurin tuumista, katselivat häntä uteliaina ja kertoilivat toisilleen, kuinka Hildur serkku seisoisi päällään, söisi tappuroita ja kuinka hän sitten lautanen kädessä kulkisi ympäri keräämässä rahaa, jolla hän ostaisi namusia heille. Niin olivat he asian ymmärtäneet.
Viimeinkin saapui teatteriseurue. Se oli kehnonlainen, mutta paremman puutteessa otettiin se riemuiten vastaan. Useat kaupunkilaisista eivät milloinkaan olleet parempaa nähneet, ja ne, jotka olivat käyneet pääkaupungissa, katselivat vaihtelun vuoksi tällaistakin. Hildur oli tietenkin setänsä kanssa ensimmäisessä näytännössä. Seuraavana päivänä pukeutui tuo tuleva primadonna parhaaseen pukuunsa ja meni teatterin johtajan puheille. Täti Riika jätti hänet hyvästi kuin olisi hän mennyt vihille tai hautaan viety, setä Janne toivotti iloisesti onnea, ja pikku serkut seisoivat kauan portilla katsellen hänen jälkeensä. Hildurin sydän sykki sangen nopeasti hänen astuessaan ylös majatalon portaita, jossa johtaja asui. Ei hän ollenkaan peljännyt, ettei häntä otettaisi vastaan, sehän ei voisi tulla kysymykseenkään, mikäpä seura olisi niin järjetön, että työntäisi luotaan lupaavan kyvyn; mutta Hildur oli tottumaton puhuttelemaan vieraita henkilöitä ja siitä hän oli levoton, kuinka osaisi esiintyä edukseen. Hän koputti ovelle. Sisältä kuului naurua, miesten ja naisten ääniä, lasien ja kuppien kilinää, ja sakea tupakansavu levisi aina eteiseen asti. Vanha paksu herra avasi oven. Joukko ihmisiä tarkasteli uteliaasti Hilduria kiireestä kantapäähän. Hän saattoi töintuskin erottaa muutamia herroja ja naisia, jotka istuivat aamiaispöydässä tupakansavun täyttämässä huoneessa.
— Mikä on neidillä asiana? kysyi paksu herra.
Hildur vastasi haluavansa puhutella herra johtajaa.
— Vai niin, kyllä se olen minä, ehkä saan luvan pyytää neitiä astumaan tänne sisään. — Hän osotti pientä huonetta salin laidassa. — No, nyt voitte puhua.
— Minä haluaisin teatteriin, virkkoi Hildur hiukan loukkaantuneena johtajan hänen mielestään liian vapaasta käytöksestä.
Pitkä "hm" tuli vastaukseksi.
— Olen jo kauvan havainnut itselläni olevan taipumusta näyttelemiseen, jatkoi Hildur haaveellisesti katsellen ja nojaten arvokkaasti sohvan kulmaa vastaan.
— Niin monet nuoret naiset kuvittelevat samoin, sanoi johtaja levollisesti, mutta koettakaamme, lukekaa minulle jotakin. — Hän ojensi Hildurille kirjan, josta tämä luki kappaleen.
— Eipä niinkään huonosti, katkasi johtaja, mutta melkein liiaksi pontta. Olkaa hyvä ja lausukaa jotain ulkoa, joku runo tai kappale näytelmästä.