Se oli Hildurin ensi askel näyttämöllä.
15.
Velvollisuus ja taipumus.
Eeditiä oli kohdannut paljon ikävyyksiä, jotka uhkasivat lamauttaa hänen tavallisesti niin reippaan mielensä. Lisäksi oli niiden joukossa sellaisia, joita hän ei arvellut voivansa poistaa. Jos se olisi ollut joku harvinainen sana, olisi hän etsinyt sen sanakirjastaan, jos se olisi ollut sekava lause tahi jotakin muuta vaikeatajuista ja käsittämätöntä, olisi hän tiedustellut sitä isältään taikka kirjoistaan, mutta ei — vaan olivat ne noita kurjia jokapäiväisiä vastahakoisuuksia: pohjaanpalanutta velliä, nenäkkäitä palvelustyttöjä, siivottomia huoneita. Milläpä sitä auttoi? Ja miksi piti nuorta tyttöä, jonka päämääränä oli ihana, työläs lääkärinura, vaivattaman ja kiusattaman tällaisella? Mitä oli hänellä tekemistä elämän pikkuseikkain kanssa, ne sopivat paremmin naiselle, jolla on sekä halua että taipumusta sellaiseen. — Tämänlaatuisia olivat ne valitukset, joilla Eedit oli huojentanut sydäntänsä ystävälleen Maria Stålelle, joka oli tullut hänen luoksensa iltaa viettämään. Samassa astui professori Berg sisälle puhtaaksi silitetty paita kädessä.
— Hyvä lapsi, virkkoi hän lempeään tapaansa, tulenko kovin sopimattomasti? Tästä paidasta puuttuu nappi. Voisitko sinä auttaa sitä?
Eedit, joka jo ennestään oli nyreissään, rypisti kulmiaan, mutta kysyi kuitenkin ystävällisesti:
— Isä parka, eikö sinulla ole toista paitaa?
— On kyllä, mutta kaikista ovat napit irti. En olisi sinua vaivannut, mutta minun pitää pistäytyä hetkeksi kaupungilla.
— Tulen heti ompelemaan sen, lupasi Eedit, olen pahoillani, ettei Sohvi ole pitänyt siitä huolta — mutta se on nyt juuri hänen tapaistaan.
Professori poistui jälleen, ja Eedit rupesi hakemaan nappia laatikostaan, mutta ei löytänyt yhtäkään.