Eeditin täytyi itsekseen myöntää, ettei tyttö ollut niinkään väärässä, sillä hänellä ei ollut hämärintä aavistustakaan, mitä siihen tarvittiin. Hän tunnusti sen suoraan ja sanoi levollisesti:
— Kyllä se on totta, Sohvi, sillä en ole ikinä sellaista työtä tehnyt, mutta — — —
Hänet keskeytti Sohvi, joka noustuaan ylös viskasi kirjan pöydälle ja ärjäsi:
— No olkoon neiti sitten hyvä ja käytelköön koneitaan ja kirjojaan, mutta antakoon minun rauhassa tehdä tehtäväni.
Mutta Eedit vastasi päättävästi:
— Ei, Sohvi. Järkeni sanoo, ettei se ole mikään mahdottomuus, koskapa muissa perheissä on säännölliset ruoka-ajat ja niin meilläkin äitini eläessä.
Sohvi kohautti äkeissään olkapäitään voimatta käsittää, mikä nuorta emäntää oikein vaivasi, mutta Eeditin lujuus ja varmuus vaikutti kuitenkin sen verran, ettei hän enää uskaltanut antaa nenäkästä vastausta. Päivällinen oli todellakin pöydällä täsmälleen kello kaksi. Mutta millainen se oli? Paisti oli päältä palanutta ja sisältä raakaa, perunat kovia ja liemiruoka ei ollut vettä valkosempaa. Eedit pyysi isältään anteeksi sanoen sen olevan hänen syynsä, sillä hän oli kiiruhtanut sen valmistamista. Vanha professori joutui ihmeisiinsä, hän ei ollut vielä milloinkaan kuullut Eeditin syyttävän itseään tällaisissa tapauksissa.
— Lienee turhaa ruveta Sohvin kanssa torailemaan, virkkoi hän, päätään pudistaen, hänellä on omat tekotapansa, ja joskaan ei se aina ole niin viisasta ja muille mieleistä, niin pahemmaksi muuttuu, jos pääsee suuttumaan — olen sen havainnut.
Eedit oli vaiti, sillä hän ei tahtonut ennen aikojaan ilmaista aikomuksiaan, mutta päivällisen jälkeen meni hän uudelleen keittiöön.
— Sinun tulee tarkasti varoa, että ruoka on kypsää, hyvä Sohvi, sillä on kovin epäterveellistä syödä palanutta tai kypsymätöntä ravintoa.