— Tietysti, sanoi Maria. Luulen toki voivani käyttää lyhyen iltahetken siihen tarkoitukseen. Sitäpaitsi isäni tavallisesti lukee ääneen äidille ja minulle, kun me ompelemme taikka kehräämme.
— Mutta mitä tulee meidän "pikku lapsestamme", kysäsi Maria hyväillen muuatta hyvin nuorennäköistä, heiverävartaloista tyttöä, joka vielä näytti olevan kesken kehitystään.
Tyttö loi katseensa Mariaan. Hänellä oli kauniit, syvälliset silmät.
— Sinun sopisi ruveta pianonsoittajaksi, pikku Fanny, sanoi Maria ystävällisesti. Eikö sinua haluttaisi?
— Oi kyllä! Mutta — — sitähän en voi milloinkaan toivoa, vastasi
Fanny kainosti ja hiljaa.
— Mikset voisi? Olen kuullut sinun soitto-opettajasi, herra E:n sanovan, että sinulla on erinomaiset soitannolliset luonnonlahjat, huomautti Jenny.
— Luulen omaavani jonkinlaisia taipumuksia, sanoi Fanny huomattavasti punastuen. Mutta soittotaitokin vaatii suuria opinnoita, ja äitini on köyhä, lopetti hän alakuloisesti.
— Alatko nyt antaa tuntiopetusta? kysyi Maria.
— Alan, jos vaan saan oppilaita. Herra E. on luvannut suositella minua.
— Eikö sinun tee mielesi esiintyä, saavuttaa yleisön ihailua ja saada kättentaputuksia ja kukkaisvihkoja? kysyi Hildur.