"Hyvää päivää, mitä teette ja kuka olette, vanha mummo?" tervehti poika kohteliaasti.
"Voi, minä kaivan kuoppaa piiloittaakseni tätä kirstua jonka olen löytänyt. Raskas on sitä kantaa, ja minä kätkisin sen, siksi kun saan selvän sen oikeasta omistajasta. Rehellinen on minun nimeni."
"Mutta sinä näytät kipeältä ja viheliäiseltä, et koskaan jaksa kaivaa kuoppaa", sanoi poika.
"En minä olen kipeä", vastasi mummo, "nälkä vaan minulla on vähäisen."
"No sehän on eväskirstu, avaa se ja syö siitä."
"Ei ennenkuin sen oikea omistaja tulee ja antaa luvan siihen", vastasi mummo.
"No minä olen sen oikea omistaja. Tässä on avain, syö kylliksesi ja pidä loput."
"Tuhansia kiitoksia", sanoi ämmä, "minulle ei ole mitään muuta sulle annettavaa kuin hyvä sananlasku matkallesi. Muista: ei ole kaikki kultaa kuin kiiltää."
"Kiitos", sanoi poika, "se on hyvä sananlasku, hyvästi!"
Vähän loitompana näki hän pienen pojan hyppäävän yhdellä jalallansa maantiellä.