Hän meni ulos portaille ottamaan vastaan kosijaa, mutta vaunut olivat tyhjät.
"Kenenkä olivat nämä kauniit vaunut ja nämä kauniit hevoset?" kysyi hän ajajalta.
"Ne omat minun herrani metsän toiselta puolen. Hän on tuolla ja on käskenyt meidän tulemaan noutamaan häntä totia."
"Mutta hän ei ole täällä", sanoi tyttö hämmästyksissään.
"Tässä hän onkin", sanoi poika ja kohotti kookasta vartaloansa, "ja nyt lähtee se täältä."
Tyttö seisoi silmänräpähdyksen äänetönnä hämmästyksestä ja vihasta. Mutta heti hymyili hän mairittelevana ja sanoi: "lähdetkö sinä pois? Ei, jää tänne minun vieraakseni. Jos olisin tiennyt kuka sinä olit, en minä olisi sallinut sinun renkinä ulia. Kavala, missä on Kavala! Laita heti hieno puolinen, ja jouduta, meillä on harvinainen vieras."
"Ei tarvitse laittaa", sanoi poika, "minä olen jo kyökissä syönyt tavallisen atrian, homeista leipää ja vähän maidon heraa; nyt en enää ole nälkäinen. Mutta minulla olisi yksi rukous sinulle."
"Pyydä mitä tahdot", sanoi tyttö mielinkielisenä.
"Sinä lupasit minulle jo ensimmäisenä päivänä yhden kyökkipiijoistasi vaimoksi. Anna nyt minulle Uskollinen Nakkaus."
"Ota ne kaikki tyyni", huusi tyttö vihoissaan, juoksi sisään ja paiskasi ovea kiinni niin että akkunat helisivät.