"Etkä saa olla menemättäkään", sanoi yksi rengeistä, "sillä muutoin saat sinä selkääsi meiltä!"
Tallipoika oli juuri astumassa alas uunilta, epätietoisena mitä hänen oli tehtävä, kun tuli sana että illallinen on valmis. Kyökkipiika tuli sisään suuren höyryävän kivikupin kanssa, jossa oli lämmintä hernekeittoa vanhoille ämmille ja pani sen rahille uunin viereen.
"Kas niin", sanoi hän äreästi, "syökää nyt kylliksenne, sitä ette ole tainneetkaan saada tehdä kaukaan aikaan!" Sitte meni hän ulos ja tuli takaisin suuren olkikuvon kanssa, toi myöskin parin tyynyjä ja nahkaiset. "Työtä olisi ollut ennestäänkin tarpeeksi", sanoi hän ja heitti vaatteet nurkkaan lattialle, "ja nyt tulivat nuo vielä lisäksi. Minä olen melkein liian hyvä passaamaan ruotulaisia, sanon minä."
"Varo vaan, ett'et joudu itsekin samaan paulaan", sanot Ruotu-Tiina, "sinulla näyttää olevan hyvä alku siihen."
"Minun pitää saada rikas mies", vastasi kyökkipiika, "niin en tarvitse itse tehdä työtä enkä olla muiden vastuksena."
"Etkö tahdo minua, Regina?" kysyt nuori renki pilkallisesti.
"Ei, kiitoksia! Parempia! Kauvan taitaa kestää ennenkuin sinä tulet rikkaaksi, ja niin — sinä ryyppäät."
"Niin välistä jonkun tilkan."
"Ja välistä kaksi. Kas niin, tulkaa nyt illalliselle! Itsekukin katsokoon asioitansa ja ajatelkoon vanhuuttansa."
Väki meni nyt pois, ja vanhat ämmät jäivät yksinään. "Niin, niin ajatelkoon vanhuuttansa", valitti Tiina pistäissänsä lusikkatansa keittovatiin, "jos olisi niin viisas kun on vielä jotakin!"