"Tunnetteko hänen?" kysyi rouva levottomana.
"Sama, joka palveli kokonaisen vuoden minun kanssani samassa talossa rusthollari Selanderilla T——ssä. Aika luuska! varasti viisi markkaa rusthollarin pöytälaatikosta ja lykkäsi sitä minun syykseni, joka en koko päivänä ollut käynyt kammarissa, vaan olin ulkona heinäniityllä, ja viisimarkkanen löydettiin hänen omasta hameensa taskusta. Mutta hän sai palkkansa; rusthollari antoi hänelle todistuksen sen mukaan." Rouvasta tuntui kamalalta tämä kertomus, hän sanoi tytölle ettei hän tätä nykyä tarvinnut palvelijatarta ja meni miehensä luoksi, jolle hän kertoi mitä oli kuullut.
Miehensä hämmästyi. "Olemme olleetkin hyvin varomattomia, kuin olemme ottaneen tuntemattoman henkilön palvelukseemme ilman minkäänlaista päästökirjaa."
"Mutta hän on käyttänyt itsensä hyvin", sanoi nuori rouva väittäen, "enkä minä tähän asti ole huomannut mitään epärehellisyyttä hänessä. Kenties tuo vieras vaimo oli hänen vihamiehensä ja tahtoi ainoastaan vahingoittaa häntä."
"Minä kirjoitan heti rusthollari Selanderille. Minä olen satunnaisesti kuullut hänestä puhuttavan ja tiedän että hän on hyvä ja rehellinen mies. Älä kumminkaan sillä välin sano mitään Evalle vaan pidä häntä varalla."
Rouva meni lapsikammariin, jossa Eva istui makaavan lapsen luona, niinkuin rouvasta näytti, levottomalla katsannolla. Ei hän kumminkaan mitään sanonut, suuteli vaan lastansa ja meni taas pois.
Jonkun ajan perästä, kun herrasväki eräänä päivänä olivat olleet ulkona vieraissa, kuulivat he kotiin tultuansa pienen lapsensa katkerasti itkevän ja parkuvan. Rouva riensi lapsikammariin ja kysyi mitä oli tapahtunut. Eva selitti, että lapsi luultavasti joko oli nälkäinen tahi uninen, mutta se ei tahtonut ottaa ruokaa eikä nukkuakaan. Kun ei se useampaan tuntiin saanut lepoa, lähetettiin hakemaan lääkäriä. Hän tutki lasta, kyseli tarkoin hänestä ja sanoi vihdoin: "lapsen on täytynyt loukata tai vahingoittaa itseänsä jollakin tavalla."
Eva kielsi ja sanoi lapsen maanneen rauhallisesti, mutta heränneen parkuen. Lääkäri riisui lapsen ja tutki sen ruumista. "Mutta se on kumminkin pudonnut", sanoi hän. "Katsokaa punansinervä juova poikki selkärangan ja samallainen takaraivossa. Tunnusta heti, että sinä olet pudottanut pojan."
"En", vastasi Eva vakavasti, mutta näytti kumminkin hyvin hätäiseltä. Nyt tuli kyökkipiika sisään, vanhanpuoleinen rehellinen ihminen ja sanoi: "en olisi uskonut että Eva voi olla niin häijy ja kieltää virheensä, sentähden en kertonut heti mitä tiesin, mutta nyt täytyy minun sanoa, että keittiön ovi oli auki hänen askaroidessaan pojan kanssa ja nauraen jutellessaan minun kanssani, ja samassa pudotti hän pojan poikki puolin uunin suupeltiin, hyvä ett'ei hän pudonnut valkeaan."
Kun kyökkipiika oli mennyt pois, lähi herra pois ja tuli vähän ajan perästä takaisin kirje kädessä. Hän sanoi Evalle: "tämä kirje on rusthollari Selanderilta T——sta ja kuuluu näin: 'Arvoisen kirjeenne 15 päivältä tätä kuuta olen saanut ja riennän sitä vastamaan. Eva Ahonen on todellakin palvellut minun luonani yhden vuoden ja minun täytyy myöntää, että minä hänen päästökirjassansa katsoin itseni velvoitetuksi luettelemaan hänen ansionsa ja samalla lisäämään että hän on näyttäytynyt epärehelliseksi ja luottamattomaksi, mutta koska on mahdollista että hän on sittemmin parantanut itsensä, en suinkaan voi väittää, että hän nyt enää ansaitsee samallaista arvolausetta.' Tämä vastaus kysymyksiini on minulla ollut jo useampia viikkoja, mutta en ole tahtonut sitä ilmaista, ennenkuin olisin todellakin nähnyt sinun parantaneen itsesi. Tämän päivän tapaus on sillä välin osoittanut, että sinä vielä vaellat valeen ja luottamattomuuden tiellä, sen vuoksi emme tahdo enää uskoa lastamme sinun hoitoosi, vaan nyt olet eroitettu palveluksestasi. Jos olisit parantanut itsesi, niin olisimme unhottaneet sinun entiset virheesi ja pitäneet sinut palveluksessamme."