"Ei, ei!" huusi sairas, "päästä minua heidän luoksensa… lähetä Alinaa hakemaan… voi Herra Jumala… minä tulen hulluksi…" Ja hän raukka kaatui takaisin vuoteelleen houreissaan.
"Hän on vähän ylpeä itsestänsä", mutisi hoitajatar hiljaa askaroidessaan huoneessaan. "Hän olisi varmaankin tahtonut saada Isotalon pojan tahi Uotilan Heikin vävykseen, mutta ei aina käy niinkuin tahdotaan. Ja minun mielestäni voi hän olla tyytyväinen näin kuin nyt on."
Sillä välin houraili sairas lakkaamatta, heitteli itseänsä sinne tänne vuoteellansa ja puhui ymmärtämättömiä sanoja. Muutamien päivien perästä heräsi hän horroksistaan ja oli silloin niin heikko, että hän tuskin voi puhuakaan. Hetken aikaa maattuansa huomasi hän, että kumppaninsa, vanha Reetta, myöskin makasi sängyssänsä.
"Kuule", sanoi hän, "olenko uneksinut että… että Alina meni naimisiin
Ananiaan kanssa?"
"Et, kyllä se on totta", vastasi Reetta.
"Herra Jumala, Herra Jumala! Mitä nyt teen? Riennä, Reetta! Mene, käske Alinan tulla heti tänne! Pian, pian, ne ei varmaankaan ole vielä naimisessa?"
"Eivät ole vielä, mutta sunnuntaina on häät."
"Jo sunnuntaina! Mene pian ja käske Alinan tulla tänne!"
"Sinä lörpöttelet, Maijakulta", sanoi Reetta väsyksissä, "Alina on toisessa päässä pitäjää Helkalasta, ja minä olen niin kipeä että luulin kuolevani yöllä. Minä olen saanut aivokuumeen, minäkin… Makaa hiljaa ja kiitä Jumalaa tyttärestäsi. Isotalo antaa niille Ilolan talon eikä kerjäläiskakarat joka päivä saa sellaisia myötäjäisiä."
Maija kääntyi seinään päin ja itki katkerasti. Sitte nousi hän ylös ja koetteli käydä, mutta heti sängyn vieressä kaatui hän pyörtyneenä maahan. Kun hän jälleen tuli tuntoihinsa, kuuli hän Reetan puhuvan käsittämättömiä sanoja ja huomasi että tämä hourasi. Hän laskeutui jälleen vuoteellensa ja ajatteli: "kenties joku tulee katsomaan meitä kurjia, silloin voin vielä lähettää hakemaan Alinaa tai Ananiaa." Mutta ei kukaan tullut. Isossatalossa olivat kaikki häiden laittamispuuhassa. Emäntä oli luvannut Reetalle hyvän palkinnon, jos hän hoiti Maijaa säännöllisesti, oli sitä paitsi lähettänyt heille maitoa, kahvia ja ruokatavaroita useammiksi päiviksi eikä tiennyt ollenkaan että Reettakin oli kääntynyt tautiin. Pirtti oli jokseenkin yksinäinen, kaikki ihmiset olivat ulkona heinäniityillänsä päivät päästään, eikä kukaan sattunut käymään sairasraukkojen luona. Kun sunnuntai-aamu oli tullut eikä kukaan ihminen ollut käynyt, nousi Maija ylös, puki päällensä suurella vaivalla, otti kepin käteensä ja kompuroi ulos tuvasta. Hän hinasi itseänsä hiljalleen vähäiselle polulle, joka metsän läpi meni suoraan Isoontaloon, ja vaelsi aslel askeleelta huokauksilla ja kyyneleillä. Päästyänsä jonkun matkaa, täytyi hänen istuutua alas ja levähtää. Aurinko paistoi lämpimästi, kärpäset surisivat iloissaan ja puut hiljaa suhisivat. Väsynyt vaeltajatar nukkui heti makeaan uneen lämpimille sammalille. Herättyänsä nousi hän hämmästyneenä ylös ja katsoi aurinkoa, puolipäivä on jo lähellä. Kun hän ei vaan tulisi liian myöhään! Hän vaelsi taas hiljaa ja kompuroi eteenpäin. Vihdoin seisoi hän Isontalon portilla. Ei yhtään ihmistä näkynyt pihalla, mutta suuren juhlatuvan ovi oli puoleksi auki, ja sisällä oli väkeä tungokseen asti, pyhävaatteissaan ja hiljaa. Maijaraukan juuri astuessa kynnyksen yli, kuuli hän papin korkealla äänellä ja selvästi sanovan "amen." Seurakunnan piti juuri hiljaa itseksensä lukea siunaus, kun hirveä huuto kaijutti tupaa. Kaikki kääntyivät oveen päin, morsiuspari nousi yhtäkkiä ylös ja hälinä ja melu syntyi, avun huutoa ja valitusta kuultiin. Isäntä ja emäntä tunkeutuivat joukon läpi ja löysivät Alinan äidin, jonka he luulivat makaavan kipeänä pirtissänsä, tunnottomana lattialla. Emäntä kannatti hänen heti suureen viileään aittaan pihalla, jossa hänet pantiin hyvälle vuoteelle, ja lähetettiin hakemaan Alinaa. Nuori morsian seisoi peljästyneenä ja itkien kuolonkalpean äitinsä vuoteen vieressä eikä tiennyt mitä hänen piti tehdä. Emäntä ja muutamat muut vaimot toivat vettä ja lihaa sekä koettelivat saada tunnotonta eloon. Vihdoin aukasi hän silmänsä. Kun hänen silmäyksensä kohtasi nuoren tyttären morsiuspuvussaan ja vihkimäsormus sormessa, rupesi hän jälleen vaikeroimaan ja huusi että kaikki muut menisivät ulos ja morsiuspari jäisi hänen luoksensa. Kun Ananias astui sisään ja ovi oli suljettu, heittäysi sairas polvillensa, nosti kätensä ylös ja sanoi: "tiedättekö mitä olette tehneet! Jumala armahtakoon minua, viheliäistä syntistä!… Te olette sisarukset!"