"Lähdetkö?" kysyi nuori morsian hiljaa.
"Niin, mitäs muuta voisin!" vastasi hän surullisesti. "Aviopari emme voi olla… ja kuinka on laitamme, emme voi sanoa… kellenkään ihmiselle. Minä menen Venäjälle työhön… jos jonkun kerran palaan takaisin… niin tapahtuu se vasta monen vuoden perästä… jolloin voimme tavata toisiamme… sisaruksina… Jumalan kirous…"
"Ananias, Ananias!" rukoili Alina itkien.
"No hyvä — Jumala sinua siunatkoon ijankaikkisesti ja tavatkaamme toisiamme taivaassa — hyvästi!"
Hän läksi vakavilla askeleilla aitasta.
Hääväki seisoi siellä täällä joukottain, toiset tuvassa toiset pihalla. Alakuloisuus oli tullut kaikille, kaikki kuiskailivat keskenänsä ja ihmettelivät minkätähden morsiuspari viipyi niin kauvan sairaan luona. Tehneekö hän kuolemaa? Miksi laahasi hän itsensä tänne kun hän oli niin kipeä? Hän on varmaankin hourauksissaan lähtenyt kotoaan. Nyt näkyi Ananias. He juoksivat hänen ympärillensä kysymään kuinka siellä sisällä oli laita, mutta hän meni heidän ohitsensa hiljaa katsoa tuijottaen alaspäin ja läksi pappilaan.
Se kerrottiin emännälle. Hän kiiruhti aittaan. Täällä istui Alina vaaleana kuumin, kuivin silmin äitinsä kuolinvuoteen vieressä.
"Missä on Ananias?" kysyi kasvatti-äiti.
"Poissa."
"Mitä sanot? Vastaa minulle? Eikö hän tule takaisin?"