"Hyvä. Joko olette panneet selvikettä kahviin?"
"En."
"Kaatakaa sitte pisara tähän kuppiin. Onko täällä yhtään semmoista neulaa, jolla hän tavallisesti on neulonut?"
"On, tässä on yksi."
"Hyvä, anna nyt minun olla joku hetki rauhassa, ja sitte saamme nähdä."
Kupparitiina otti paidan, neulan ja kahvipannun ja sulkeutui pienen tuvan peräkammariin.
Hetken kuluttua tuli hän takaisin ja sanoi: "no, jollei hän nyt saa räätälihalua, niin ei hän saa sitä koskaan."
"Sepä oli nyt oikein hyvä, Tiinakulta, tule nyt ottamaan kuppi kahvia."
"Niin, kiitoksia, eipä tuo taida tehdäkään pahaa. Parastani olen koettanut, mutta edeltäkäsin sanon jo, että jotakin on tiellä joka on väkevämpi kuin minä. Jollei hänestä tule räätäli, niin se ei ole minun vikani, mutta sitte — tulee hänestä jokin muu."
* * * * *