Nyt rupesivat he haloista ja havuista rakentamaan pientä majaa, niin suurta että he molemmat voivat sopia sinne makaamaan; niin kaivautuivat he lumeen ja nukkuivat molemmat.
Varhain seuraavan päivän aamuna tuli renki lähimmäisestä herrastalosta hakemaan puita metsästä ja löysi silloin nämä lapsiraukat heidän pienestä majastaan. Hän kietoi heidät hevoisloimeen, pani heidät rekeensä ja ajoi kiiruusti sotiinsa. Siellä vietiin heidät lämpimään tupaan, hierottiin lumella ja hoidettiin kaikella tapaa. Sitte saivat he runsaan aamiaisen ja luvan saada olla siellä koko päivän. Jaakko tointui pian ja pyysi saada auttaa renkiä päreiden kiskomisessa, mutta pikku Kilpi makasi väsyneenä ja vaaleana lämpimällä uunilla puolinukuksissa koko päivän. Yöllä sai hän kovan kuumeen, joka pyörrytti niin hänen päätänsä, että hänen oli mahdoton matkustaa etemmäksi. Herrasrenki teetti hänelle tilan tuvan peräkammariin, ja kanamuori rupesi hoitamaan sairasta pienokaista. Jaakko seisoi äänetönnä ja murheellisena veljensä vuoteen vieressä. Hän näki että hänen vähäiset työnsä oli tarpeettomia tässä talossa, sillä paitsi voutia ja täysikasvuisia renkiä oli tässä renkipoika ja kaksi paimenpoikaa, jotka ennen olivat olleet palveluksessa ainoastaan kesällä, mutta nyt olivat saaneet luvan jäädä talveksi, koska heillä muutoin olisi ollut mierontie edessä. Nämä tekivät nyt pienempiä töitä eikä mitään jäänyt vieraalle pojalle. Kerjäläisiä kävi täällä myös noin 20, 30 ja 50 päivässä. Hän otti sen vuoksi kolmantena päivänä hajallisen lakkinsa, kelkkansa ja pienen pussinsa ja varustautui poislähtöön. Mutta ensiksi meni hän isännän luokse.
"Veljeni ei näytä tulevan paremmaksi", sanoi hän, "ja minä en voi jäädä tänne; minun täytyy etsiä työtä. Mutta jos herra tahtoo olla niin hyvä että hoidattaa häntä siksi kun hän tulee terveeksi, niin koettelen minä maksaa mitä hän on kuluttanut. Minä aijon nyt lähteä Helsinkiin; siellä kuuluvat ihmiset olevan rikkaampia kuin muualla, kenties siellä voin ansaita jotakin, niin tulen minä takaisin hakemaan Kilpeä, jos Herramme sallii hänen elää. Monta tuhatta kiitosta ja hyvästi nyt."
"Sinä olet oiva poika", sanoi isäntä ystävällisesti. "Veljeäsi hoidetaan hyvin ja hän saa jäädä tänne siksi kun sinä tulet takaisin; sen lupaan minä. Mene nyt Jumalan haltuun. Tässä annan sinulle kolme markkaa, niin että pääset alkamaan, koska aijot lähettää apua äidillesi."
Jaakko kiitti kyynelsilmin ja käytyänsä vielä kerran veljensä luona, joka ei ollenkaan häntä tuntenut, läksi hän raskaalla sydämellä herrastalosta, jossa hänelle osoitettiin niin suurta hyväntahtoisuutta. Hyvä rouva oli antanut hänelle parin ehyviä saappaita ja lämpimän röijyn, niin että köyhä poika luuli olevansa oikein rikas. Jos vaan veli olisi nyt ollut terve!
Jaakko läksi Helsinkiin. Pitkä ja vaivaloinen oli matka. Tammikuu tuli kovine pakkasineen ja yhä korkeammaksi kasvoivat luminietokset. Mutta täällä oli ihmiset jo hieman varakkaampia; hätä ei ollut niin suuri täällä, ja työnansiota voitiin kumminkin toisinaan saada, vaikka vähäisestä palkasta ja ainoastaan lyhyeksi ajaksi.
Eräänä iltana tapasi Jaakko toisen kerjäläisen, aikamiehen ryysyisen ja surkuteltavan näköisen, ja tämän kanssa päättivät he kulkea yhdessä, sillä mies aikoi myöskin Helsinkiin ja sanoi tuntevansa tien. Iloisena ja luottavana yhtyi poika häneen ja kertoi lapsellisuudessaan hänelle niistä kolmesta markasta jotka hän oli saanut herrastalosta ja että hän sitä paitsi vielä oli ansainnut 50 penniä kaikellaisilla pikkutöillä. Yön viettivät molemmat matkalaiset suuressa talossa, jossa emäntä antoi heille vadin jauhopuuroa illalliseksi ja olkikuvon saunanlattialle. Jaakko nukkui syvään ja raskaasti, sillä hän oli väsynyt ja viluissaan. Mutta esitteleppäs itsellesi hänen surunsa ja harminsa, kun hän seuraavana aamuna huomasi kumppalinsa olevan poissa ja hänen kanssansa vanhan sukan, jossa oli koko hänen vähäinen säästönsä. Itkien kysyi hän talon väeltä kerjäläistä. He olivat nähneet sen menemän pois jo päivän koittaissa, mutta eivät voineet sanoa mihin hän meni. Jaakko kyseli häntä kylässä. Niin, rääsyisen yksisilmäisen miehen olivat he kyllä nähneet juovan viinaa erään vaimon luona, joka myöskenteli kahvia ja olutta matkustavaisille, mutta muutoin eivät he tienneet, minne hän oli mennyt. Niin harmissaan ei hän vielä ennen koskaan ollut koko pitkällä surkealla matkallaan kotoa. Iltapuoleen meni hän pieneen, sievään tupaan tien vieressä. Valkean roihu loisti aina kylmille kinoksille asti ja sisällä istui räätäli ahkerassa työssään. Jaakko seisoi ulkona akkunan edessä. Annettaisiinkohan hänelle yösijaa täällä? Peloissaan kolkutti hän ovea. Pieni tyttö tuli avaamaan ja kun Jaakko ujona jäi seisomaan oven viereen, käski räätäli häntä ystävällisesti astumaan peremmäksi ja istuutumaan tuliroihun viereen. Jaakko teki niin ja katseli räätälin työtä lämmitellessään. Tämä kysyi nyt häneltä, mistä hän oli ja mihin hän meni. Jaakko, hyvissään miehen ystävällisestä puhuttelusta, kertoi hänelle koko pienen historiansa sekä vanhemmista että sisaruksista, Muurikista ja Kaunikista sekä Kilven sairaudesta ja niistä kolmesta markasta, Jotka hänen piti lähettää kotiansa ja häjystä kerjäläisestä, joka oli ryövännyt hänen pienen aarteensa ostaaksensa viinaa. Tämän ajalla nyyhkytti hän katkerasti, ja säälivä räätälikin kuivasi kyyneleen, jonka ohessa hänen pieni tyttärensä itki seuran vuoksi.
"Etkö jää minun luokseni vähäksi aikaa auttamaan minua kaikellaisilla askareilla?" kysyi räätäli vihdoin. "Vaimoni makaa kipeänä eikä pieni tyttäremme voi mitään tehdä. Rivakka poika, niinkuin sinä näytät olevan, voi tehdä yhtä ja toista, ja niin tyhmä et sinä kumminkaan liene, ett'et opi neulomaan, jos minä panen neulan käteesi. Tahdotko jäädä?"
Jaakko ylenonnellisena lupasi jäädä. Nyt huomasi hän myös laihan käden pistävän esiin esiripun takaa huoneen toisessa päässä ja siellä makasi se kipeä vaimo ja katseli häntä lempeiden kuopalle käyneiden silmiensä ystävällisillä katsannoilla.
"Paljoa en voi sulle luvata", sanoi räätäli, "sillä nyt on huonot ajat, mutta 10 penniä päivältä ja ruu'an kyllä saat, jos olet ahkera."