"Tässä on nyt oppipoikasi", nauroi Kupparitiina.
"Ei!" sanoi Johannes juhlallisesti, uusi ajatus juontui hänen mieleensä. "Seppä ei hänestä ole tuleva… jokin suuri pitää hänestä tulla."
"Kyllä kai, kyllä kai", sanoi Kupparitiina mairittelevaisesti, mutta lauteilta kuului pilkallinen ääni:
"Kumpahan hänestä vaan tulisi uuttera ja kelpomies, niin on sepänammatti yhtä hyvä kuin muukin."
"Se on aivan totta", myönsi Tiina, heti valmisna pitämään toisenkin puolta. "Mutta näetkös, Katriina, kummallista on tässä maailmassa, välistä tulee sepän pojasta suutari ja räätälin pojasta seppä, niinkuin Johanneksestakin."
"Niin, hänestä kun piti tulla jokin merkillinen", sanoi Katriina pilkallisesti, "Niinhän te, Tiina, edeltäpäin sanoitte."
"Niin sanoinkin, ja me saamme nähdä vielä. Kaikissa tapauksissa on hän nyt hyvä seppä ja hänellä on poika ..
"No, kyllä minä pojan työhön opetan, sen lupaan minä", sanoi Katriina jälkipainolla.
Tämän keskustelun aikana istui Johannes hiljaa pikku poikasen vuoteen vieressä ja ajatteli, kuinka tuo pikku käsi suureksi kasvettuaan piteli lyijypiirrintä ja kirjoituskynää, kuinka hän kävi koulua ja tuli suureksi mieheksi ja toteutti kaikki isän unelmat ja tulevaisuuden tuumat. Mutta siihen tarvitaan rahoja, ja nuori seppä riensi pajaansa semmoisella kiiruulla kuin näitä rahoja olisi jo tarvittu huomispäivänä. Hän teki työtä koko valoisan kesäisen yön, ja ihmiset sanoivat että "paholainen oli mennyt seppään", mutta yksi ja toinen ymmärtäväinen ihminen sanoi: "hänhän on nyt saanut pojan ja ajattelee sen vuoksi tästälähin tulla ahkerammaksi."
Siltä todellakin näytti. Nyt ei ollut aikaa mietiskelemisille. Palkeen liehdonta ja paljan pauke kuului päivät päästään pajasta, vieläpä välistä hyvin myöhään yölläkin, ja työtä oli yltäkyllin. Tähän aikaan rakennettiin suurta herrastaloa läheisyyteen, ja seppä Kummallinen, joka oli tullut tunnetussi hienoista ja kauniista takeistaan, sai valmistettavakseen koko joukon lukkoja, saranoita, ripoja, käsipuita ja satoja muita kaluja. Ihmiset puhuivat että Johanneksen olisi pitänyt tulla rikkaaksi kaikista näistä, mutta yhä kävi hän vanhoissa kuluneissa vaatteissaan, ja vaimo murisi, että hän sai niin vähän rahoja. Ei kukaan tiennyt mitään vähäisestä aarteesta, jonka hän oli kaivanut pajan nurkkaan ja joka oli aijottu pikku pojan koulunkäyntiä varten.