Kun vanha isä istui punaiseksi maalatun pöydän ääressä juhlatuvassa ja tyytyväisenä katseli leveärintaista poikaansa, sen paksuja valkeita kiharoita ja iloisia sinisiä silmiä ja kuunteli, kuinka tämä vilkkaasti kertoili töistänsä Helsingissä, ulkomaanmatkastansa, johon hän oli saanut apurahoja, ja kun hän vähän väliä, selvittääksensä kertomuksiansa, piirusteli kaikellaisia summallisia kappaleita isällensä, silloin muisti Johannes hyvästi omat unelmansa ja toiveensa sekä ajatteli: "Jumala on saattanut kaikki hyvään päätökseen!"
Mutta vastapäätä porttia istui vanha Kupparitiina kynnyksellään auringon paisteessa ja kertoili naapureille, kuinka hän oli tiennyt kaikki edeltäpäin ja kuinka hän aina oli ennustanut että jokin suuri tulee sepän pojasta.
"Mutta sepästä itsestäänhän sinä sanoit tulevan jonkin merkillisen miehen", säisti muudan ämmä.
"Niin", vastasi Tiina sukkelasti, "toisinaan käy ennustus toiseen polveen, aina lapsiin ja lasten lapsiin. Mutta kyllä minä tiesin sen edeltäpäin."
Sunnuntai lauvantaina.
Talonpoika Mikko Syrjänen oli kunnollinen, uuttera ja toimellinen mies, mutta hänellä oli jäykkä ja itsepintainen luonto, joka teki, että hän niin hyvin kylässä kuin kotonakin oli enemmän pelätty kuin rakastettu. Hänellä ja hänen vaimollansa oli ollut koko lauma lapsia, joista vanhemmat kumminkin jo olivat naimisissa ja poismuuttaneet kotoa. Nyt hoiti hän taloa yhdessä vaimonsa ja renkien kanssa ja piti myöskin kahta nuorta tyttöänsä, joista toinen oli vielä melkein lapsi, sekä ainoata, kaksitoista vuotiasta poikaansa, kovassa työssä. Isännän ankaruus ja käskevä tapa oli tullut laajalta tunnetuksi ympäristöllä, ja sen vuoksi kerrottiin suurella hauskuudella, historiata, kuinka hän kerran oli tullut nöyryytetyksi, kun hän tahtoi pitää lauvantaita sunnuntaina.
Ukko Mikon oli eräänä päivänä kovasti kolottanut selkää ja hänen oli, niin vastenmielisesti kuin hän tahtoikin jättää tärkeän työnsä uudisviljelyksellä, kumminkin jäätävä sängyn omaksi. Tässä makasi hän hyvin kärsimättömänä, ähki ja puhki, torui lapsiansa ja potki alinomaa mustaa kanaa, joka oli tehnyt vuoteensa sängyn jalkopäähän, kunnes se kaakattaen lensi ylös ja juoksi pöydän alle, jossa se ärsytettynä ja peloitettuna vielä kauvan aikaa hääräsi edestakaisin kaakattaen ka, ka, katansa. Sillä välin oli lähetetty hakemaan Kupparitiina, ja kiitos hänen taitavalle hieromisellensa, sillä isäntä nukkui iltapuoleen ja heräsi seuraavana aamuna hyvin kerkeänä ja reippaana.
"Hän on yhtä taitava kuin kaupungin lääkärikin, tuo Tiina", sanoi Mikko, mielissään voimallisia käsiään kattoa kohti oikoessaan ja haukotellessaan, "mutta paljo parempi on olla tekemisessä hänen kanssansa, sillä kaupungin lääkärille pitää olla rahat paikalla näppiin, vaikk'ei hän muuta tekisi kuin katsoisi jonkun kieltä, ja sitte pitää hänen kirjoitella paperilappuja, ja niiden kanssa juosta sitte apteekkiin ja taaskin tarvitaan rahoja. Nyt tulee sinun, Leena, pitää eukkoa hyvänä, sillä todellakin on hän tällä kertaa tehnyt minulle suuren palveluksen."
"Hän on jo saanut kahvia tänä aamuna", vastasi vaimo, "ja kohta on aamiainen valmis."
"Niin, niin, mutta sitä paitsi pitää sinun antaa hänelle kappale sianlihaa ja pari kappaa perunoita."