"Missä on vaan yksi huone, jossa täytyy tehdä kaikki työt, niin ei sitä aina voi pitää niin siistinä."
"Se on totta", myönsi pastori, "mutta suuri eroitus on kumminkin huoneella jota jokapäivä puhdistetaan ja huoneella joka koko viikon on samallaisessa siivossa. Näen virsikirjan pöydällä. Minua ilahuttaa, että te alotatte päivänne Jumalan sanalla. Jokaisen perheenisän tulisi ottaa esimerkkiä teistä ja väellensä lukea virrenvärssy tai lyhyt rukous joka aamu. Sillä olisi suuri siunaus myötänsä, eikä siihen menisi aikaa kuin muutamia minuuttia."
Emäntä kuuli nyt kahvipannun kiehuvan yli ja riensi sen vuoksi uunin eteen. Inka ja Henriika juoksivat edestakaisin aitan ja tuvan, pöydän ja kaapin väliä hakemassa kermaa, hakkaamassa sokuria ja asettelemassa kuppia, naimisessa olevan tyttären juostessa kotoaan hakemassa vehnäistä, kun kotitalossa ei ollut.
Juotuansa kahvit ja keskusteltuansa isännän kanssa asiasta, matkusti pastori pois. Mutta nyt tuli tuskallinen hetki talon väestölle. Ei edes nuorisokaan uskaltanut nauraa. Matti seisoi selin huoneesen, pani piippuunsa. Inka rupesi kampaamaan pikku veljensä päätä, ja Henriika meni ulos saattamaan vanhempaa sisartansa joka, kartat saatuansa, läksi kiiruusti kotiinsa, peläten oikeata ukkosenilmaa, kun isä huomasi erhetyksensä ja soimauksilla kohtelisi talonväkeänsä niinkuin hän tavallisesti teki vihaiseksi tultuaan. Emäntä avasi vaatearkkunsa ja oli etsivinänsä jotakin, hänkin odotti myrskyä. Isäntä istui äänetönnä ja allapäin pöydän ääressä. Sellaista nöyryytystä ei hän elinpäivinänsä ollut saanut kokea. Liian ylpeä oli hän sanoilla tunnustamaan erhetystänsä, mutta tavattoman sävyisellä äänellä käski hän Matin valjastamaan nuoremman hevosen, hän muka lähtisi kauppiaan luo kirkonkylään jolla oli lypsylehmä myötävänä. Suuttuessaan ajokaluille, sanoi hän:
"Voit hakata loput niistä havuista joita viikolla toit ja mene sitte seppään toisen hevosen kanssa, se on kengitettävä."
Matti kumarsi hyvin totisena niinkuin ei olisi ikinä alkanut päiväänsä sunnuntaina, mutta kun ei isäntää enää näkynyt, avasi hän leveän suunsa sydämelliseen nauruun ja läksi sitte työhönsä. "Turhaan pesinkin itseni", sanoi hän, "mutta samapa se, kiittihän pappi puhtautta." Ja sitte nauroi hän taas.
Sisällä surisivat rukit ja Henriika kutoa helskytti kangasta, iloiten kaunisjuovaisista matoista, jotka hän huomenna sai levittää permannolle pikku kammariin tuvan perässä. Emäntä ei virkkanut sen enempää isän erhetyksestä, mutta jälestä puolenpäivän rupesi hän molempien tyttöjen kanssa pesemään ja puhdistamaan sekä tupaa että kammaria, viemään pois kaikkia tarpeettomia kaluja, romuja ja rikkinäistä astioita, likaisia vaatteita ja tyhjiä vakkoja. Pastorin ansaitsematon kiitos oli tehnyt häneen hyvän vaikutuksen, ja hänelle tuli tarvis koettaa eikö kävisi laatuun pitää kotia siistimpänä.
Kun isäntä sitte iltasella tuli kotia, huomasi hän saunan vielä kerran lämmitetyksi, havut hakatuksi hevosen kengitetyksi, tuvan niin siistiksi ja puhdistetuksi kuin se muutoin oli ainoastaan suuriksi juhliksi laitettu ja hyvän kauraryynipuuron höyryävän vadissa pöydällä, tunsi hän hiljaisen mielihyvän virtaavan koko olentonsa läpi, ja ensi kerran 25 vuoden kuluessa liikkui hänessä tunnustamisen ja kiitollisuuden tunne hiljaista hyvää emäntää kohtaan, joka niin kauvan oli ollut hänen kuuliainen orjattarensa.
Mutta historia lauvantai-sunnuntaista levisi yht'äkkiä paikkakunnalla. Matti ei voinut olla sitä kertomatta tuttavillensa, ja jokainen joka tunsi Mikko Syrjäsen, piti sitä oivallisena rangaistuksena hänen itsepäisyydelleen ja vallanhimolleen.
Kaksi hyvää asiaa oli sen ohessa tämä merkillinen sunnuntai aikaansaanut. Syrjäsen tupa oli varmaankin siitä päivästä saanut komeamman näyn ja isäntä sävyisemmän tavan perheväkeänsä kohtaan.