Semmoinen oli se historia.
Anna-Liisa.
"Vähän päällä olit sinä uskollinen."
Math. 25:21.
Anna-Liisa oli majatalon piika. Se ei ole juuri korkea tahi ylhäinen paikka tässä maailmassa eikä se ole niin kadehdittavakaan, mutta siinäkin on velvollisuuksia, joita voi täyttää hyvin tai huonosti, ja silläkin alalla voi toimittaa jotakin jos tahtoo. Anna-Liisa oli itse ansainnut leipänsä melkein siitä asti kun käymään kykeni. Ensin kerjäläisenä, sitte paimentyttönä ja lastenpiikana, ja seitsentoista vuotiaana tuli hän Kaukolan majataloon, johon johon hän sitte jäi moneksi vuodeksi, sillä hän sanoi pääasian olevan olla työtä ja sama minkälaista työtä, kunhan se vaan oli kunniallista. Ei hänellä ollut niinkään hyvät päivät, mutta Anna-Liisa ajatteli että "jonkun pitää olla majatalonkin piikana, ja silloinhan hän voi olla yhtä hyvin sinä kuin joku muukin." Hän olikin tyttö, jota ei kukaan emäntä päästänyt luotaan, jos vaan hän itse tahtoi jäädä. Hän oli vahva ja terve, ahkera ja väsymätön, niin kunniallinen kuin kulta ja niin kärsivällinen ja hyväluontoinen kuin vaan voitiin toivoa. Hänellä oli raskas työ päivällä ja hyvin vähän lepoa yöllä. Alinomaa häntä huudettiin ja lähetettiin, välistä piti hänen leipoa, välistä keittää juomaa, välistä jouduttaa kahvia matkustavaisille, välistä hankkia kyytihevosta. Ja kun hän ehtoolla oli kerinnyt nukkua paraimpaan uneen, niin kolkutettiin oveen. Silloin täytyi hänen nousta ylös, sytyttää päre ja avata ovi, sytyttää kynttilä ja etsiä päiväkirja. Mutta ei tässä vielä ollut kaikki. Välistä, kun oli sateinen syysyö ja kylmä talvi-ilta, tahtoi matkustavainen saada ryypyn vahvistuksekseen tahi vähän ruokaa taikka tulennoksen, ja kauvan aikaa viipyi ennen kuin hän taas matkusti. Kun Anna-Liisa sitte taas, viluisena ja unisena, etsi kovan olkivuoteensa ja mielihyvissään veti nahkaiset päällensä, voi tapahtua että kaksi tai kolme rekeä ajoi pihaan. Niissä oli ehkä vanhoja, käheitä herroja jotka tahtoivat totia, viluisia rouvasihmisiä jotka tarvitsivat tulennoksia ja koko joukko unisia, kärtysiä lapsia, joille oli laitettava vuode, ja kaikki piti tapahtua heti. Yksi tahtoi pesuvettä, toinen voileipää, yksi pyysi kynttilätä ja toinen papyrossia. Kello oli jo kaksitoista ja yksi, ennenkuin kaikki pääsivät levolle ja ennenkuin tuo väsynyt tyttö pääsi lepäämään.
Majatalo oli aivan lähellä kirkkoa, ja usein kyllä sunnuntaina sai siis Anna-Liisa tilaisuuden pistäytyä sinne, jos ei kauvemmaksi aikaa niin kumminkin saarna-ajaksi, mutta yhtä usein tapahtui myöskin, että hän oli niin kiinnitetty herrojen passaamiseen, ett'ei hänellä ollut aikaa mennä Jumalan huoneeseen. Silloin piti hän varalla ensimäisen joutohetken jonka hän sai ja hiipi huomaamatta pikku kammariin saunan perässä, jonne hän voi kuulla virrenveisuun kirkosta ja jossa hänellä, arkussansa, oli virsikirjansa ja katkismuksensa samoinkuin muutkin tavaransa. Ensin luki hän aamuvirren, sitte päivän evangelion ja muutamia kirkkorukouksia, ja lopuksi jonkun kappaleen katkismuksesta. Kun tämä oli tehty, otti hän käsiin vanhoja sanomalehtiä, joita matkustavaisilta oli jäänyt vierashuoneisiin. Näissä oli voi- ja sianlihapilkkuja tai haisivat ne silliltä, sillä ne olivat olleet eväsvakoissa, mutta toisinaan olivat ne vielä puhtaita ja uusia. Näitä luki köyhä tyttö ahkerasti. Sellaiset vähäiset hetket saunakammarissa olivat Anna-Liisan ainoa ilo viikon ajalla ja ikäänkuin antoivat hänelle uusia voimia uudestaan alkamaan paljotöistä elämäänsä.
Joku hänen tuttavansa herrastalon neitsy oli kerran sanonut: "en minkään edestä maailmassa tahtoisi olla piikana majatalossa. Ensiksi on se niin orjallista elämää ja toiseksi ei niistä moni ole kunniallinen."
Anna-Liisa suuttui harvoin, mutta nyt tuli hän vihaiseksi ja sanoi: "kunniallinen — moni kunniallinen! Katso vaan että herrastalon neitsyet vastustavat kiusauksiansa, kyllä minä omistani pidän huolen."
Ja tohellakaan ei ollut yhtään vakavampaa ja kunniallisempaa tyttöä koko pitäjässä.
Oli aika, jolloin Anna-Liisakin oli ajattelematon tyttö, joka töintuskin teki mikä hänen oli täytymys, mutta ei enempää, ja joka ajatteli enimmän itseänsä ja omaa huviansa. Se oli vanhan papin aikana. Hänellä oli pitkät saarnat täynnä kauniita sanoja ja värssyjä, mutta ne ei auttaneet paljo Anna-Liisaa, sillä hän nukkui tavallisesti heti alussa, väsyneenä vaivaloisesta työstänsä ja vähäisestä makuustansa. Mutta sitte tuli uusi pappi pitäjään. Hän oli vielä nuori eikä hänen saarnansa olleet hyvin pitkiä, mutta kummallista oli kuinka ne voivat pitää ihmiset valveilla. Anna-Liisa oli hyvin taitamaton, tyttö raukka, mutta kaksi lausetta uudelta papilta oli tehnyt häneen erittäin syvän vaikutuksen.