"Onko täällä matkustanut oluenpanija?" kysyi Anna-Liisa.
"On, se lihava punavöinen, toissilmäinen herra."
"Jahaa. Talon renki Antti kyyditsi häntä. Onko… jotakin… hänelle tapahtunut?" kysyi Anna-Liisa vapisevilla huulilla, hänen sydämensä tykytti niin että hän tuskin voi hengittää.
"Missä se mies nyt on?"
"Hän hakkaa havuja pihalta."
"Onko isäntä kotona?"
"On."
"Käskekää hänen tulla tänne."
Isäntä tuli. Heti kutsuttiin sisään Antti, emäntä ja muutamia kyytimiehiä sekä Anna-Liisaa. Siltavouti tuli myöskin lautamiehen kanssa, ja oikea kuulusteleminen alkoi. Matkustavainen oluenpanija ei ollut koskaan saapunut kaupunkiin; postiljooni oli, viimeksi kulkiessaan, nähnyt verijälkien vievän metsään tien vieressä, ja oluenpanija oli löydetty, murhattuna ja kaivettuna lumeen. Hänen kultakellonsa ja kaikki hänen rahansa, monta, monta sataa markkaa oli poissa. Kyytimiestä ruvettiin epäilemään. Alussa kielsi hän jäykästi ja väitti vaan vieneensä matkustajan kaupunkiin, mutta sitte alkoi hän puhua itseänsä pussiin, tuli aina vaaleammaksi ja levottomammaksi ja rupesi vihdoin itkemään. Nyt piti Anna-Liisankin sanoa mitä hän tiesi. Kuinka raskasta ja vaikeata oli todistaminen sitä vastaan josta hän niin paljo oli pitänyt! Mutta totuus täytyi sanoa. Paljoa ei hän tosin tiennyt, mutta Antin levottomuuden ja kummallisen tavan, sekä hänen verisen paidanhihansa kertoi hän. Mieluummin olisi hän antanut leikata kielensä poikki kuin sanoa tätä, mutta totuus piti tuoda esille. Vihdoin tunnusti Antti. Kohta aikoi hän mennä naimisiin ja tarvitsi rahoja, eikä hänen tarkoituksensa ollut murhata, mutta oluenpanija huomasi hänen aikovan varastaa nahkalaukkua ja kun hän otti revolverinsa, silloin antoi Antti hänelle syvän piston puukollansa, ja — niin oli se tehty. Kun nimismies meni pois, ja Antti vaaleana, allapäin istuutui siltavoudin viereen ja vietiin pois vankina, puristi Anna-Liisa kätensä ristiin ja sanoi hiljaa vuodattaen kuumia kyyneleitä: "sekin, jonka luulin olevan surukseni ja vahingokseni, oli minun parhaakseni…"
Sitte rupesi hän järjestämään huoneita ja laittelemaan valkeita uuniloihin niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, mutta hänen sydämensä oli raskas kuin kivi.